Blogi-extra:
Carabaon onni lakkasi kolmantena yönä. Saarelle iski ukkosmyrsky joka herätti meidät kesken unien. Heti kun rankkasade alkoi ja tuuli yltyi, mie tajusin että nyt kastutaan kunnolla. Riisuin heti pitkät housut ja hupparin päältäni ja tungin ne reppuuni kun ne vielä olivat kuivat. Laavun kattona ollut pressu auttoi pitämään sadetta hetken, kunnes raju myrskytuuli tarttui siihen ja uhkasi viedä koko pressun mennessään. Kaikki tarvittiin pitelemään pressua aloillaan. Jokainen tarttui kiinni jostakin kohtaa pressusta ja roikkui siinä kiinni koko painollaan. Tuuli heilutti pressua eikä sade hellittänyt lainkaan ja jokainen meistä kastui varmasti kokonaan. Ihmettelin miten oli mahdollista, että tropiikissa sadevesi oli kylmää.
Olin sateessa vähissä vaatteissa. Miulla ei ollut mitään ongelmaa olla lähes ilkosillani vielä vieraiden heimolaisteni kanssa, sillä oli pilkkopimeää ja vain salamat valaisivat leiriä välillä. Ketään ei kiinnostanut mitä kenelläkin oli päällä, tai ainakaan kukaan ei asiasta valittanut. Ja sain samalla sateessa pressua pidellessäni ihottumani kannalta tarpeellisen makean veden suihkun.
Sade tuntui samalta kuin joku olisi heittänyt yhä uudestaan ja uudestaan vettä ämpärillä naamalle ja samaan aikaan kastellut meitä puutarhaletkulla. Ukkonen jyrisi ja rankkasade kohisi niin lujaa, että oli mahdotonta keskustella edes vierustoverin kanssa. Jos halusi jotain sanoa oli pakko huutaa. Ihmettelimme mitä nyt tekisimme ja pitäisikö meidän varautua roikkumaan pressussa koko yö?
Myrskyn nostattamat aallot vyöryivät uudestaan ja uudestaan rantahietikolle kohisten ja mie mietin kuinka korkealle vesi nousuveden myötä nousisi. Entä jos Setä-patsas putoaisi puun oksalta ja ajelehtisi aaltojen myötä merelle? Miten vihainen Juuso olisi meille? Päätin, että jatkossa Setä piti yöksi tuoda aina ylemmäs leiriin turvaan, satoi tai paistoi.
Muistaakseni Kai lopulta keksi miten pressuongelma saadaan ratkaistua. Hän lähti säätä ja aaltoja uhmaten hakemaan rannalta Carabaon heimolipun. Selviytyjät-heimolipun tarkoitus oli olla heimomme ylpeys ja symboli. Nyt se sai toimia lisäksi pelastajana taistelussa myrskyä vastaan – poikittain laavumme katolla pressun painona.
Uskalsimme irroittaa otteemme pressusta ja myrskykin laantui siinä samassa. Meri rauhoittui viimein ja viidakkoon laskeutui kaiken metelin ja huutamisen jälkeen kummallinen hiljaisuus.
Kömmimme takaisin laavuun (kenellä oli joku kuiva kohta viltillä ja kenellä ei). Koska laavun kaikki sivut olivat ilman suojaa, sade oli kastellut käytännössä kaiken paitsi laavun keskikohdan. Laavun reunoilla olleet palmunlehvä-pehmikkeet, viltit, rinkat ja kaikki vaatteet, jotka eivät olleet rinkoissa, olivat kastuneet.
Mie puin säkkipimeässä hapuillen rinkassa säästyneet kuivat vaatteet ylleni. Miulla ei kylläkään ollut mitään, mihin kuivata itseni, ja kaikki kuivat vaatteet kastuivat sitten märällä iholla samantien. Yhtäkkiä miulla oli trooppisella saarella niin kylmä, että hampaatkin kalisivat! Työnsin kädet hupparin taskuihin ja yritin saada niihin tuntoa takaisin. Hetken mietin, että entäs jos tällainen sade tulisi saarelle joka yö…?
Muistan, että yritin tunkea jääkylmiä jalkojani johonkin märän viltin ja palmunlehvien väliin ja vieruskaverin eli Kasperin jalkojen alle. Ylimääräinen kainous taisi kadota carabaolaisista myrskyn myötä ja ainakin muutama lusikka taidettiin muodostaa. Mie en tunnusta itse viihtyneeni kenenkään lämmitettävänä varpaitani enempää. En ole koskaan pitänyt kenenkään lähellä nukkumisesta ja viidakko ei tehnyt siinä poikkeusta, edes myrskyn jälkeen. Sitä paitsi sen verran kylki kyljessä siellä nukuttiin muutenkin kahdeksan hengen kesken, etten todellakaan kaivannut enää yhtään enempää läheisyyttä.
Ehdin jo toivoa, että saarella kävisi kuin Suomessa ukkosmyrskyn jälkeen, että ilma raikastuisi ja tukahduttava kuumuus hellittäisi. Mutta ei. Filippiineillä myrskyn jälkeen tuli jos mahdollista, vieläkin kuumempi! Loppuyön olin siis osittain sateen kastelema ja jäässä ja osittain tuskallisen kuumissani ja hikinen.
Kasperi muuten nukkui koko myrskyn läpi eikä huomannut mitään. Hän nukkui keskellä laavua ja taisi myös kastua vähiten. Aamulla Kasperi kysyi mitä oli tapahtunut ja miksemme herättäneet häntä. Vastasimme että oli vähän kiirettä siinä, eikä kukaan ehtinyt tarkistaa ketkä olivat hereillä ja ketkä eivät. Eikä kenellekään tullut mieleen, että joku pystyisi nukkumaan sen rytäkän läpi.
Aamulla tarkastimme leirin vahingot. Vaatteiden kastumisen lisäksi oikeastaan muuta vahinkoa ei ollut tapahtunut. Meillä ei tosin ollutkaan oikeastaan mitään muuta, joten mitään ei myöskään hajonnut! Keräsimme tuulen mukana lennelleet vaatteet pusikoista ja hiekalta ja ripustimme kaiken takaisin kuivumaan pyykkinarulle ja puiden oksille.
Nuotio oli sateen jälkeen vaikea sytyttää. Näin opimme heti, että laavun alle ja varustearkkuun kannattaa säilöä sateen varalta kuivia puita, risuja ja kuivaa kookospähkinän karvaa sytykkeeksi. Ja opimme myös, että jos vessapaperirullan jättää riu`un viereen sateeseen taivasalle, se muuttuu käytännössä takaisin selluloosaksi.
Mie opin, että myös tropiikissa voi saada kamalan flunssan jos vilustuu.
Saariterveisin,
