Leirielämää

Leirielämää

Blogi-extra:

Vapaa-aika Carabaon leirissä täyttyi hyvin tavanomaisista jutuista. Kun leiri oli ensimmäisenä kahtena päivänä käytännössä kokonaan rakennettu, ei meillä ollut kovin paljon muuta tekemistä kuin pieniä askareita ja omaa puuhastelua. Kuka tykkäsi etsiä kookoksia ja muuta syötävää, kuka lepäili laavussa ja kuka teki mitäkin. Carabaon rannalla riitti lääniä tutkittavaksi, oli viidakkoa, hiekkarantaa, rantakivikkoa ja pieni purokin. Itse kukin taisi koluta heti ensimmäisinä päivinä puskissa ja kallionkoloissa koskemattomuusamuletin toivossa 😉

Kain, Kimmon ja Viivin ensimmäisenä päivänä suunnittelema ja toteuttama laavu oli hieno. Haluan korostaa, että kaikki heimon jäsenet osallistuivat kyllä laavun rakennukseen yhtä lailla vaikka eivät arkkitehteinä toimineetkaan. Laavu rakennettiin puiden väliin isojen kivien varaan pitkistä bambuista. Pehmikkeiksi löytyi palmunlehväpehkuja. Palkintokilpailun voiton myötä meillä oli myös kaksi villaista vilttiä nukkuma-alustaksi bambujen ja pehkujen päälle ja laavun katoksi iso pressu. Peittoja ei luonnollisestikaan ollut, mutta myrsky-yönä jotkut menivät viltin alle lämmittelemään.

Erityisesti pressulla oli suuri merkitys laavun rakentamisessa. Kattoa ei tarvinnut väkertää palmunlehvistä tai oksista, ja ennen kaikkea pressukatto oli vedenkestävä. Miun tietääkseni Kuwagon leirissä ei satanut ensimmäisinä öinä, mutta meillä Carabaossa oli alussa se yksi myrsky-yö, jolloin pressu osoittautui tietysti tosi tärkeäksi, joskin hankalaksi. (Ks Extra-postaus Synkkä ja myrskyinen yö.)

Mie olen oikeasti tyytyväinen kaikkien panokseen leirissä. Yhtään leirin askaretta ei varmasti jäänyt koskaan tekemättä ja meillä oli hyvät oltavat. Jotkut olivat leirissä innokkaampia puuhaamaan, ja toiset eivät sitten ehkä saaneet tilaisuuksia tehdä niin paljoa. Ja jos tunsi itsensä ulkopuoliseksi muutenkin, ei ehkä halunnut väkisin änkeä toisten puuhiin mukaan. Ja jotkut eivät halunneet itse väistyä syrjään ja antaa muidenkin tehdä.

Palkinnoksi saatiin myös hyttysverkot, joista ei miun näkemyksen mukaan ollut suurempaa iloa ainakaan hyttysiin nähden. Ensimmäisenä yönä miusta tuntui, että verkko oli vain tiellä, mie vain sotkeuduin ja kietouduin siihen kuin kala kuivalla maalla. Toisena päivänä hyttysverkot kiinnitettiin laavun katon reunaan, ja sen jälkeen verkot liehuivat vain vapaasti laavun suulla. Oli enemmänkin toiveajattelua, että ne suojaisivat hyttysiltä tai miltään muultakaan. Laavu oli joka sivultaan avonainen, joten mitä ikinä hyttysverkko yrittäisikin estää pääsemästä laavuun, pääsisi laavuun helposti muualta. Mutta verkko toi ehkä jonkinlaista henkistä turvaa ainakin kun ajattelin mahdollisia rottia tai muita eläimiä.

Nuotion sytyttämiseen, nuotion ylläpitämiseen sekä ruuan etsimiseen ja laittamiseen meni päivittäin eniten aikaa. Yllätyksenä tällaiselle erätaidottomalle tuli, että nuotion ylläpito oli niin työlästä. Tulosten kanssakin tulen sytyttäminen vaati kärsivällisyyttä. Tulta piti koko ajan vahtia ja yrittää säädellä tulta. Milloin haluttiin hiillosta, milloin tarvittiin pientä liekkiä, milloin enemmän puita ja milloin vähemmän. Jatkuvasti saimme olla hakemassa polttopuita, milloin paksumpia, milloin ohuempia tikkuja ja risuja, milloin kuivia lehtiä ja milloin kuivia kookospähkinöitä.

Porottavassa helteessä tuntui sietämättömältä puuhata nuotion kanssa, kun muutenkin oli koko ajan kuuma. Ja niinkin kävi, että nuotiota sytyttäessä hiki kasteli kädet, tulukset ja lopulta myös sytykkeet eikä tulta meinannut saada syttymään sen vuoksi.

Leirielämää

Ruoka

Saimme parin päivän välein tietyn määrän riisiä, vehnäjauhoja ja ruokaöljyä. Nämä piti osata säännöstellä riittämään aina pariksi päiväksi koko heimolle. Muut ruoka-aineet piti löytää itse viidakosta tai merestä. Ainoa mahdollinen mauste oli suola jota saatiin siis lorauttamalla ruokaan kuin ruokaan hiukan merivettä. Hyvää sekoitussuhdeohjetta ei ollut valmiina, eli maustamista harjoiteltiin ihan perstuntumalla. Ruuanlaittovastuun ottivat vapaaehtoisesti Nora ja Janne, kummatkin koulutukseltaan kokkeja.

Kookos oli jokapäiväinen perusruoka-aine, kookosta narskulteltiin raakana ja kookosvesi maistui ylimääräisenä herkkuna. Joku keksi että kookoslastuja voi paistaa wok-pannulla ja siitä tuli leirin suosikkiherkku. Mie tosin olin Selviytyjiin hakiessani unohtanut, että en erityisemmin edes pidä kookoksesta 😉 joten raakana, paistettuna tai vetenä kookos maistui miulle aina yhtä huonosti. Mutta en valita siitä sen enempää, ruokaa sekin oli.

Leirielämää

Kookoksiakaan ei ollut mitenkään rajattomasti ja alhaalla olevat olivat ilmeisesti menneet jo parempiin suihin. Kai ja muut kehittelivät erilaisia virityksiä joilla kookoksia saatiin korkeammista palmuista alas. Ainakin pitkä bambukeppi ja siihen sidottu viidakkoveitsi oli yhtenä työkaluna.

Inga oli taitava löytämään ruoka-aineita viidakosta. Hän löysi banaaneja ja ananaksen (nämä taisivat olla aika raakoja vielä ensimmäiset päivät), ja niiden lisäksi hiukan eksoottisempia aineksia kuten banaanin ja bambun versoja tai jotain sellaista. Jompikumpi noista maistui paistettuna selleriltä ja toinen… no, kasvin versolta. Toki nämäkin ruoka-aineet kelpasivat paremman puutteessa kaikille. Samaan aikaan kun Kuwagossa ei ollut edes tulta, Carabao nautti siis paitsi lämpimästä ruuasta eli riisistä ja öljyssä paistetuista letuista, myös eksoottisista lisukkeista niille.

MItä meren antimiin tuli, Kai metsästi pienen ravun atraimella, mutta kalaonni oli heikompaa. Kuulemma lähiseudun vedet on räjähteillä aikoinaan kalastettu tyhjiksi, joten fisuaterioita ei välttämättä olisi saatavilla myöhemminkään.

Keittoastioita oli kaksi, kattila ja wok-pannu. Kapustana käytettiin puukeppiä. Ruokailuvälineitä käytimme pieniä simpukankuoria. Ruokailuastioita meillä ei ollut. Päätimme syödä ruuan pienillä simpukoilla suoraan keittoastiasta, sillä emme löytäneet kahdeksaa suurta simpukan kuorta lautasiksi.

Juomavettä saimme tarpeen mukaan, joten vettä ei tarvinnut keittää ja valmistettavaan ruokaan saimme muutakin kuin merivettä. Juomavedessä ei kuitenkaan saanut peseytyä eli suihkun rakentaminen juomavedestä oli käytännössä kielletty 😉 Toki sillä puhtaalla vedellä sai puhdistaa haavoja.

Leirielämää

Ensimmäisenä päivänä mie löysin leiristä lehtikasan alta pullean, pirteästi sätkivän toukan. Emme olleet varmoja halusimmeko syödä toukan tai oliko se edes syömäkelpoinen, joten teimme sille pienen terraarion: laitoimme purkin pohjalle hiukan vettä ja ruohoa ja toukan sitten köllöttelemään sinne. Nimesimme hänet Valtoksi. Jatkossa teille selviää, miten Valtolle lopulta kävi.. 😉

Tekemisen puutetta vai laiskuutta?

Carabao oli ahkera heimo. Leiri rakennettiin ehkä liiankin vikkelään kahdessa päivässä, ja sen jälkeen meillä ei ollut mitään tekemistä. Kaikki osallistuivat leirin rakentamiseen sekä joka päivä leirin askareisiin. Pulmana oli, että niitä askareita ei ollut leirissä montaa. Työläimmät hommat olivat nuotion hoitaminen ja kookosten hankkiminen. Ruuanlaittokin oli aika yksinkertaista hommaa kun aineksia ei ollut montaa 😉

Ylipäätään askareet saarella olivat pieniä ja meitä oli kahdeksan niitä tekemässä. Ei leirissä voinut tehdä muuta kuin tiskata niitä muutamia keittoastioita ja simpukoita, siivota eli lakaista leiriä, hakea polttopuita tai huolehtia nuotiosta. Ei ollut imuria eikä tarvinnut täyttää tiskikonetta tai pestä vessaa. Ei tarvinnut käydä ruokakaupassa tai tehdä erilaisia ruokia.

Esimerkiksi leirin siivoaminen ei ollut suuri urakka, mutta sitä kannatti tehdä päivittäin useaan otteeseen. Lattiaharjana käytettiin kuivaa kookospalmun oksaa, joka oli mainio siivousväline. Tosin yhden sellaisen joku poltti epähuomiossa nuotiossa, mutta onneksi samanlainen löytyi tilalle. Leiriä kannatti kyllä siivota ahkerasti ja erityisesti ruuanjätteitä ei saanut jättää leiriin. Pieni riisinjyväkin riittäisi sadoille muurahaisille ravinnoksi ja muurahaisia olisi vaikea saada karkotettua niiden rynnistettyä leiriin.

Mie olen oikeasti tyytyväinen kaikkien panokseen leirissä. Yhtään leirin askaretta ei varmasti jäänyt koskaan tekemättä ja meillä oli hyvät oltavat. Jotkut olivat leirissä innokkaampia puuhaamaan, ja toiset eivät sitten ehkä saaneet tilaisuuksia tehdä niin paljoa. Ja jos tunsi itsensä ulkopuoliseksi muutenkin, ei ehkä halunnut väkisin änkeä toisten puuhiin mukaan. Ja jotkut eivät halunneet itse väistyä syrjään ja antaa muidenkin tehdä.

Leirielämää

Kun leirin askareet oli tehty eikä muuta tekemistä ollut, leirissä lähinnä istuttiin, juteltiin ja tuijoteltiin merelle tai maattiin laavussa. On vaikea kuvailla sitä tylsyyttä, kun ympärillä ei ole mitään. Ei radiota, musiikkia, liikennettä, ohikulkevia ihmisiä, lemmikkieläimiä, televisiota, kännykkää, lehtiä, kirjoja tms. Muutamassa päivässä meillä kaikilla alkoi olla leirissä jo niin tylsää, että mikä tahansa oli mukavaa puuhaa ja vapaaehtoisia tiskaajiakin oli yleensä useita.

Kännykästä irti pääseminen saarella oli heti vapauttavaa, mutta myös outoa. Juomapullo tuntui heti korvaavan kännykän siinä mielessä, että sen sijaan että olisi etsitty jonkun puhelinta, etsittiin koko ajan joko omaa tai jonkun muun juomapulloa.

Ihminen on siis ihan yhtä hajamielinen, oli autiolla saarella tai kotona, oli tavaraa paljon tai vähän. 😉

Saariterveisin,

Prologi
Tulossa huomenna:, Selviytyjät -blogin, Jakso 2: Selviytyjät-säännöt
Leirielämää
Leirielämää
JAKSO 1: Ensimmäiset päivät Selviytyjissä eli mihin mie olenkaan suostunut mukaan..?

Vastaa

Close Menu
Tilaa uutiskirje - saat heti tiedon uusista postauksista!