Jakso 3: Uusi alku

Jakso 3: Uusi alku

Päivä numero 6, eikä miulla ollut vieläkään nälkä. Olin sopeutunut leirielämään tosi hyvin, vaikka olen kaupunkilaistyttö enkä ollenkaan tottunut eräretkeilijä. Yllättäen mie kuitenkin kukoistin saarella ja viidakossa. Mietin, että näkisipä perheeni miut nyt! Pieni varjo trooppisella taivaallani oli kuitenkin sitkeä flunssa, joka ei ottanut parantuakseen.

Carabaon leirissä laiskuus oli saavuttanut huippunsa. Seuraavaksi alkaisimme varmaankin maatua. Vaikka miekin osaan perseelläni istumisen jalon taidon, olen sisimmässäni kuitenkin toiminnan naisia. Pelin oli aika muuttua. Arvasimme, että heimojen sekoitus oli vain ajan kysymys. Sovimme, että me tavikset pitäisimme jatkossakin yhtä pelin käänteistä huolimatta ja varmistaisimme, että tavis voittaisi Selviytyjät.

En toki uskonut, että miulla oli mitään mahdollisuuksia voittoon sillä taktiikalla. Tosiasia oli, että miun asema Carabaossa oli heikko. Monet heimolaisistani olivat suunnitelleet miun ulos äänestämistäni heti ensimmäisestä päivästä lähtien.

Heimojen sekoitus oli pelin käänne, jota mie tarvitsin. Uudessa heimossa miulla olisi ehkä mahdollisuus edetä pelissä. Mie olin jo päättänyt, että jos tilaisuus tulisi ja numerot olisivat puolellani, mie loikkaisin julkkisten liittoumaan.

Jakso 3: Uusi alku

Muutos on tulossa

Mie muistan herkän tunnelman, kun istuimme Carabaon rannalla ja katselimme viimeistä kertaa yhdessä auringonlaskua. Miulla oli haikea olo. Carabaolaiset olivat osa miun Selviytyjät-taivaltani ja siten ikuisesti ehkä tärkein osa miun Selviytyjät-perhettäni. Mie en ehkä pitänyt heistä kaikista, mutta kuten aina, perhe on silti perhe.

Seuraavana aamuna saimme puupostissa viestin: ”Pakatkaa reppunne”. Vaikka sitä oli odotettu, se oli silti jotenkin järkytys. Jotkut meistä eivät palaisi tälle rannalle enää koskaan ja loput palaisivat uuden heimon kanssa. Joitakin carabaolaisista mie en tapaisi Filippiineillä enää lainkaan, koska jonkun, ehkä miun, peli päättyisi ennen sitä.

Mie käännyin vielä leiristä lähtiessämme katsomaan taakseni ja yritin painaa kaikki pienetkin yksityiskohdat mieleeni. Hyvästelin saaren, leirin ja Carabao-heimoni mielessäni. Mitä ikinä tapahtuisikin, mie olin viettänyt ensimmäiset Selviytyjät-pelin päiväni täällä, näiden ihmisten kanssa.

Jakso 3: Uusi alku

Heimojen sekoitus

Päivän kilpailu käytiin korkealla kukkulalla. Kipusimme ylös jyrkkää ja loputtoman pitkältä tuntuvaa mäkeä. Keskipäivän aurinko paistoi päällämme armottomasti pilvettömältä taivaalta. Kuumuus ei tänäänkään hellittäisi. Se kuivatti suun ja rutisti otteessaan, kunnes jokainen vaatekappale oli hiestä märkä ja ajatukset tuntuivat sumeilta.

Yritin katsella maisemia kukkulalta. Kallioseinämäiset saaret nousivat turkoosin sinisestä merestä, joka jatkui silmänkantamattomiin. Banka-veneet puksuttivat ulapalla niin kaukana meistä, että ne näyttivät pysähtyneen paikoilleen.

Kukkulan laella toivoin, että sinne kiipeäminen olisi ollut tämän päivän haastetehtävä, mutta en voinut sanoa sitä ääneen edes vitsinä. Kukaan ei saanut tietää flunssastani ja heikosta olostani. Mie tiesin nyt, mikä oli vieläkin pahempaa kuin kova flunssa ja kuume – nimittäin kova flunssa ja kuume trooppisessa ilmastossa.

Tarkastelimme mielenkiinnolla Kuwagoa, kenet oli äänestetty pois?  Artun lähtö tuli meille yllätyksenä. Arttu oli ollut hauska ja puhelias ja ottanut meihin taviksiin paljon kontaktia heti alusta saakka. Toisaalta ajattelin että Arttu oli niin nuori, ettei ehkä ollut päässyt kunnolla liittoutumaan muiden kanssa. Meillä ei ollut aavistustakaan, että Arttu oli luovuttanut.

Jännitimme sitä, miten heimojen sekoitus tehtäisiin. Kun Juuso pyysi valitsemaan heimojen vahvimmat miehet ja ohjasi Markuksen ja Kain seisomaan eri puolille, kaikki kalpenivat hetkeksi. Pelkäsimme, että vain he vaihtaisivat heimoja.

Helpotus oli suuri, kun kilpailijoita alettiin valita yksitellen kumpaankin heimoon. Toisaalta pahinta mitä mie osasin kuvitella, oli että jäisin viimeiseksi tönöttämään siihen kuivalle, auringonpolttamalle nurmikolle, kun kukaan ei valitsisi minua heimoonsa.

Jakso 3: Uusi alku

Olin valmistautunut Selviytyjiin tullessani siihen, että tällainen valintatilanne saattaisi tulla. Mie olin päättänyt, että vaikka miut valittaisiin viimeisenä, miun pitäisi pystyä hymyilemään urheasti ja ottamaan se tyynesti. Mie tiesin olevani fyysisesti heikoimpia kisassa, ja lisäksi Carabaossa olin saanut pelurin maineen. Ja miun liittoumat olivat hatarat parhaimmillaankin.

Mutta kyllä otti koville, kun jengi ympäriltä vähitellen kaikkosi ja lopulta jäljellä olivat Carabaosta vain Kasperi ja mie ja toisella puolella Kuwagosta Sara. Sara valittiin takaisin Kuwagoon ja Inga valitsi sitten miun ja Kasperin väliltä viimeisen jäsenen uuteen Carabaoon. Mikään ei kirpaissut niin paljon kuin se, että Inga valitsi Kasperin. Mie olin ollut ihan varma, että Inga pitäisi miun kanssa yhtä. Nyt tiesin ainakin ettei Ingakaan ollut miun kanssa liittoumassa.

Jokainen osaa varmasti kuvitella, miltä tuntuu jäädä viimeiseksi valinnassa ja olla se ketä kukaan ei halua joukkueeseensa. Ja samalla myös kaikille paljastui tämän pelin liittoumarajat, tai ainakin se, etten mie kuulunut kenenkään liittoumaan. Mie tunsin oloni hyvin yksinäiseksi ja nöyryytetyksi, ja samalla miun tulevaisuus pelissä näytti synkeältä. Miulla ei ollut liittolaisia eikä kukaan pitänyt minua hyödyllisenä heimolleen. Hoin vain mielessäni, että nyt et kyllä rupea itkemään, tämä on pelin henki ja tiesit sen lähtiessäsi Selviytyjiin.

Jakso 3: Uusi alku

Ensimmäinen uusien heimojen palkintokisa

Oli kuitenkin jotenkin juhlallinen ja helpottava hetki saada uusi Selviytyjät-huivini, tapahtui valinta miten tahansa. Mie pääsin uuteen heimoon. Kuwagon siniturkoosi huivi oli puhdas ja kirkkaanvärinen. Oli hyvä tunne tiputtaa se hikinen ja likainen oranssinpunainen Carabao-huivi maahan.

Uusi alku. Käänne pelissä ja muutos, jota mie olin toivonut. Ja mie olin innoissani. Pääsisin melkein kokonaan uuteen porukkaan ja uuteen leiriin. Jos olisin kehdannut, olisin huutanut Carabaolle että haistakaa paska ja pitäkää tunkkinne, en olisi sinne halunnutkaan! 😉

Jakso 3: Uusi alku
Ensimmäinen sekoitettujen heimojen palkintokisa kisattiin heti siinä kukkulalla sen kummemmin valmistautumatta. Meidän uusi Kuwago-heimomme hävisi puomin työntökilpailun selkein numeroin, ja maustepalkinto meni uudelle Carabaolle. Minusta tuntui, ettemme me oikeastaan välittäneet vaikka hävisimme. Emme malttaneet odottaa, että pääsisimme Kuwagon leiriin tutustumaan toisiimme.
Jakso 3: Uusi alku

Uusi Kuwago

Uuden Kuwagon tunnelma oli kisatappiosta huolimatta rento ja iloinen. Vaikka meillä ex-carabaolaisilla olikin 4-3 ylivoima, ei heimo tuntunut mitenkään kahtia jaetulta. Petra, Juhani ja Sara ottivat meidät neljä hyvin vastaan. Varmasti heilläkin oli huolensa, mutta ainakaan he eivät sitä näyttäneet.

Leiripaikkana Kuwagon ranta oli kuin pieni paratiisi. Kuwagon poukamassa oli uskomattoman kaunis, valkoinen hiekkaranta, turkoosinsinistä vettä ja sopivan syvyinen, hiekkapohjainen ranta.

Kuwagolaiset olivat rakentaneet söpön laavun rantapenkereelle siten että laavusta oli upea näkymä merelle. Laavusta pääsi katselemaan kaunista auringonnousua joka aamu. Laavussa oli myös riittävästi merituulta ja ensimmäiset yöt olivat miusta huomattavasti mukavampia kuin Carabaossa.

Leiripaikka eli leirin ”keittiö” ja ”olohuone” olivat kivalla pikku aukiolla puiden varjossa. Kuwagossa oli hiukan helpommin saatavilla kookospähkinöitä ja enemmän banaaneita. Lisäksi leirissä oli riisiä ja jauhoja jäljellä enemmän kuin Carabaossa, koska Kuwago oli vasta päässyt ensimmäisiä kertoja laittamaan ruokaa.

Ja Kuwagon vessahan oli hienoin minkä olin koskaan nähnyt – viidakon suojissa olevalta riu´ulta oli upein merimaisema jonka kuvitella saattaa! Kirkkaansinistä merta niin pitkälle kuin silmä kantoi.

Kaiken kaikkiaan Kuwagon leiri tuntui mukavan pieneltä ja kodikkaalta. Miulla oli sittenkin käynyt hyvä tuuri, kun päädyin uuteen heimoon.

Juonikuvioita

Seuraavana aamuna me neljä ex-carabaolaista menimme puupostille juonittelemaan. Sovimme, että pysymme neljän liitossa myös tässä uudessa heimossamme. Petra oli kertonut heti Viiville, että Juhanilla on koskemattomuusamuletti. Suunnitelmana oli, että yrittäisimme huijata Juhanin käyttämään amulettinsa ensimmäisessä äänestyksessä, ja oikeasti äänestäisimme Saraa sen sijaan. Minua ohjeistettiin lähentymään Saran kanssa tietojen hankkimisen toivossa ja Viivi kaveeraisi Petran kanssa. Kaikki olivat mukana suunnitelmassa.

Miun olo oli heimojen sekoituksen ensimmäistä kertaa turvallinen sitten sen hetken, kun olimme viikkoa aiemmin rantautuneet hiekalle Juuson eteen.  Uskoin, että muutkin ex-carabaolaiset haluaisivat pitää kiinni 4-3 ylivoimastamme. Olin päätynyt onnekseni samaan heimoon liittolaisteni Kimmon ja Kain kanssa ja Carabaon nuorisoliittoumasta heimossa olivat vain Viivi ja Kai. Mie epäilin, että Kimmo, Kai ja Viivi suunnittelisivat miun pois äänestämistä sitten ajallaan, mutta uskoin että hekin haluaisivat vielä toistaiseksi pitää tavisten 4-3 ylivoimasta kiinni.

Jakso 3: Uusi alku

Ensimmäiset päivät kokonaan uudessa pelissä

Ensimmäiset päivät mie noudatin suunnitelmaa lähentyä Saran kanssa. Mie viihdyin alusta saakka Saran kanssa paremmin kuin kenenkään muun kanssa pelissä siihen mennessä. Olimme heti samalla aaltopituudella ja huumorintajumme kohtasivat. Sara oli todella kiva, sydämellinen ja fiksu nainen. Ja Saralla oli hauska nauru!

Ensimmäiset päivät uudessa Kuwagossa täyttyivät mukavasta olemisesta ja leirielämästä. Me kaikki asetuimme tavalliseen leirielämään ja tuntui, kuin olisimme olleet yhdessä jo pitkään.

Mie tykkäsin heti alusta saakka olla uudessa Kuwagossa, sillä tunnelma heimossa oli hyvin erilainen kuin Carabaossa. Kuwago oli aikuisempi heimo, rauhallinen ja rento. Kaikkien persoonille oli tilaa, eikä kenenkään tarvinnut olla jatkuvasti huomion keskipisteenä. Miekin pääsin vihdoin osallistumaan leirin askareisiin ja ryhdyin mm. letunpaisto-assistentiksi Saralle.

Mie mahduin Kuwagossa olemaan oma itseni ihan eri tavalla kuin Carabaossa. Ja miusta oli mukava päästä keskustelemaan aikuisten ihmisten kanssa tavallisista asioista, jotka olivat lähempänä miun omaa elämääni. Mie tunsin oloni kotoisaksi ja olin vihdoin oma, puhelias itseni.

Kai oli hyväntuulinen itsensä ja puuhasi koko ajan jotain. Viivi kulki Kain perässä koko ajan, mutta Viivikin oli nyt rennompi ja miulle ystävällisempi kuin Carabaossa. Petra oli tosi mukava ja kova tekemään hommia leirissä. Hän viihtyi parhaiten Viivin seurassa. Juhani viihtyi enemmän taka-alalla itsekseen ja Sara taas oli leirin ahkera ilopilleri.

Ainoastaan Kimmo näytti viihtyvän huonommin kuin muut. Ensimmäisistä Kuwagon päivistä lähtien Kimmo valitteli huonoa oloaan, nukkumisvaikeuksia, koti-ikävää ja kuumuutta. Hän ei tuntunut sopeutuvan Filippiinien ilmastoon vieläkään.


Domino-inferno

Toisen päivän aamuna heräsimme uudessa Kuwagossa päättäväisinä. Sara, Juhani ja Petra eivät olleet kokeneet vieläkään voiton huumaa kisoissa. Me seitsemän yhdessä päätimme, että se muuttuisi nyt ja tästä alkaisi Kuwagon voittokulku!

Ensimmäinen uusien heimojen koskemattomuuskisa käytiin rannan sijaan viidakon keskellä pienessä laaksossa. Aamu oli pilvinen kisaa, eikä miulla ollut aavistustakaan, että tulisin kokemaan yhden elämäni rankimmista parituntisista.

Kun Juuso julisti kisan nimeksi Dominon, ajattelin että jaa, ei näytä kovin vaikealta. Kuvittelin mielessäni ne seinät sellaisiksi jumppapatjojen painoisiksi ja ihmettelin että miten tästä saa koskemattomuuskisan, lähinnä tämä näytti nopeuskilpailulta.

Kun kisa alkoi, tyrmistyin siitä, miten väärässä olin ollut. Ne seinät painoivat jokainen toista sataa kiloa, painavimmat varmasti lähes 200 kiloa. Jokaisen siirtämiseen tarvittiin kaikki seitsemän heimon jäsentä.

Jakso 3: Uusi alku

Heti kisan alussa palapelin karmeista hyökkäsi helvetin iso hämähäkki miun käsille, mutta mie olin niin motivoitunut voittamaan, etten mie saanut hepulia vaan jatkoin kisaa silmääkään räpäyttämättä. Oikeasti mie sisimmässäni huusin täyttä kurkkua kauhusta!

Laaksossa ei tuullut lainkaan. Kun pilvet väistyivät kisan alettua ja aurinko alkoi paistaa, kisapaikka muuttui kuumaksi pätsiksi. Siihen kun lisätään hyvin raskas ja hidas seinien kantaminen ja siirtely, voi ymmärtää miksi kilpailijat alkoivat voimaan huonosti. Emme saaneet juoda kilpailun aikana ja meillä oli takana jo yli viikko elämää saarella hyvin vähäisellä ruualla ja huonoilla yöunilla. Kummassakin heimossa alkoi tilanne näyttää jo pahalta. Ja muillakin kuin Jannella alkoi tajunta hämärtyä.

Kisan päätös

Mie vaelsin hämärän rajamailla kisan viimeisen vartin ajan. Mie pysyin hädin tuskin tajuissani, miulla oli hirvittävän kuuma, käsiä pisteli ja mie en enää nähnyt kuin sumeasti. Pelkällä tahdonvoimalla mie pysyin pystyssä ja roikuin mukana. Mie ajattelin puolisoani, joka oli muistuttanut lähtiessäni, etten saisi luovuttaa koskaan. Hoin mielessäni vain ”älä luovuta, vaan jatka, jatka, jatka..”

Kummankin joukkueen viimeisen dominoseinän takana oli jokin kori. Mie päättelin, että kun viimeinen seinä sitten dominojonossa kaatuu, sieltä korista lentää jotain ilmaan. Saattaa kuulostaa hassulta, mutta se ajatus piti minut tolpillani. Mie halusin nähdä, mitä sieltä korista lentää, kun me voitamme.

Kun viimeinenkin seinä oli kannettu paikalleen ja kokoonnuimme vielä rinkiin Kuwago-huutoon ennen kuin työnsimme dominot nurin. Hiukan erikoinen temppu kesken kisan kun Carabao oli tässä vaiheessa ihan kannoillamme. Me Kuwagossa kuitenkin tiesimme, että meillä oli vain tämä yksi mahdollisuus onnistua. Jos dominomme ei toimisi, emme enää jaksaisi emmekä ehtisi korjaamaan domino-jonoamme ja Carabao voittaisi. Eli oli ihan sama kuluttaa 30 sekuntia heimohuutoon uskon varmistukseksi.

Kun sitten työnsimme ensimmäistä seinää ja dominot alkoivat kaatua yksitellen, hitaasti kumahdellen, tuntui että sydämeni hakkasi kurkussa saakka. Aika tuntui pysähtyvän. Seinät kaatuivat hirvittävän hitaasti. Voitto läheni seinä seinältä, mutta sekunnit matelivat. Mietin vain että ”kaatukaa nyt äkkiä, mie en kestä enää kauaa jaloillani!”

Kun viimeinenkin seinämme sitten kaatui, voittomme varmistukseksi sieltä korista lensi ilmaan sinisiä palloja. Vain palloja. Pieni pettymys kieltämättä 😉

Jakso 3: Uusi alku

Nyt näyttää pahalta

Mie jaksoin voiton riemua hetken ja horjuin sitten kisapaikan reunaan minne olin heittänyt t-paitani aiemmin. Mie tajusin, että miun tilanne oli tosi huono. Mie olin lähellä lämpöhalvausta ja jos taju lähtisi, mie olisin pahassa pulassa. Minua oksetti, sattui joka paikkaan ja käsiäni pisteli. Lääkäri kun olen, kävin mielessäni läpi lämpöhalvauksen merkkejä. Kuvittelin alkavani kouristaa pian ja ajattelin, että miun lääkäri-äitini saisi hepulin nähdessään tämän kaiken sitten telkkarista.

Miun ruumiinlämmöksi mitattiin 39,9, eli mie olin vain hyperterminen eli ylilämpöinen. Miun tajunnan tasoni oli kuitenkin normaali, eli en onneksi sittenkään yltänyt ihan lämpöhalvaukseen saakka. Minua viilennettiin jäillä, kylmällä vedellä ja tuulettimella.

Kaikki kilpailijat kummassakin heimossa voivat huonosti kisan jälkeen ja tarvitsivat viilennysapua lääkintähenkilöstöltä. Kuwagon porukassa kierrätettiin iso jääpalaa, jolla jokainen yritti viilentää ihoaan. Carabaossa puolestaan oli täysi hulabaloo menossa, kun ainakin Nora oli huonossa kunnossa. Lääkintämiehet kiiruhtivat Carabaon puolelle heti kun mie sanoin olevani kunnossa.

En oikeasti uskonut, että toipuisin enää hyväkuntoiseksi, mie vain esitin voivani paremmin koska en halunnut enempää huomiota itseeni. Mietin jo kauhulla sitä, miten minut vedettäisiin pois koko Selviytyjistä tämän takia. Ensimmäisen kerran mie vakavasti mietin, että oliko tässä koko pelissä mitään järkeä? Mie luotin kyllä lääkärikollegoihini siellä,  mutta siinä hetkessä minua kadutti koko Selviytyjiin osallistumiseni.

Kirous raukeaa

Dominokisan palkinnonjako oli kuitenkin riemukas tilanne, ainakin niille jotka olivat kokonaan tajuissaan 😉 . Vanhat kuwagolaiset eli Juhani, Sara ja Petra saivat viimein kokea koskemattomuus-patsaan nostamisen ja sen tunteen, kun voi hengittää vapaasti kun tietää olevansa pelissä vielä ainakin 2 päivää lisää. Kuwagon kirous oli viimein rauennut.

Leiriin palatessa iloinen tunnelma säilyi. Vastoin omia pelkojani miekin toivuin ylikuumentumisesta hyvävointiseksi nopeasti. Hyvä olohan ei varmasti ollut kenelläkään tuon kisan jälkeen, mutta oli ihana palata voiton jälkeen Kuwagon pikkuiseen suloiseen paratiisiin. Tuntui kuin olisin tullut kotiin.

Viimein koskemattomuuspatsas oli saapunut Kuwagon leiriin. Patsaalle löytyi täydellinen paikka rannalta kuivan tukin päältä, heimolipun varjosta. Siitä Setä voisi katsella ulapalle. Vannoimme että patsas palaisi siihen aina uudestaan ja uudestaan. Tämä oli uusi alku heimolle. Kuwagon voittokulku oli nyt alkanut, me olimme päättäneet niin.

Saariterveisin,

Jakso 3: Uusi alku

P.s. Valto-toukka ei selvinnyt Selviytyjistä hengissä. Hänet paistettiin ja syötiin Carabaon leirissä paria päivää ennen heimojen sekoitusta. Ei Valtosta monelle ollut ravinnoksi eikä kyseessä todellakaan ollut sellainen makuelämys, että haluaisin kokea sen uudelleen. Ja hiukan jäi huono omatunto siitä, että söimme lemmikkimme.

Jakso 3: Uusi alku
Jakso 3: Uusi alku

Vastaa

Close Menu
Tilaa uutiskirje - saat heti tiedon uusista postauksista!