Jakso 9: Vapaata riistaa

Jakso 9: Vapaata riistaa

Heräsin siihen, kun wok-pannu, kattila ja muita keittiöesineitä putosi rämisten maahan. Miun sydämeni hakkasi. Olin varma, ettei kukaan muu ollut hereillä :Buhawin laavusta kuului sieltä täältä vienoa tuhinaa, eikä kukaan muu näyttänyt havahtuneen kolinaan. Pilkkopimeydessä miun ei tehnyt mieli lähteä tarkistamaan keittiön tilannetta yksin.

Makasin paikallani hengittämättä kuin tönkkösuolattu muikku ja kuvittelin mitä pelottavampia elukoita, jotka saattoivat juuri nyt rellestää keittössämme. Yritin hokea itselleni, että se on vain rotta – tai ryminästä päätellen ehkä kaksi rottaa, mutta miten ne olisivat edes kahdestaan saaneet suuren wok-pannun alas arkun päältä…? Ehkä se oli joku suurehko viidakkolisko, joka oli saapunut paikalle keräämiemme pikku-mangojen houkuttelemana? Mietin että olisi ne astiat voinut tietysti tiskata ennen nukkumaanmenoa. Meitä oli varoitettu siitä, ettei ruuanjätteitä saisi jättää yhtään leiriin muurahaisten varalta, mutta muurahaiset eivät liikuttelisi kokonaista wok-pannua. Eivätkä rotat, joten leirissämme oli juuri nyt jotain paljon suurempaa ja nälkäisempää.

Samassa rannalta, hyvin läheltä laavuamme, kuului koiran hyytävä ulvonta. Koira?! Mie nousin istumaan ja tässä kohtaa muutama muukin laavussa heräsi ihmettelemään. Mie pidän koirista ja meillä on kotonakin kaksi, mutta tätä villiä saari-Mustia miun ei lainkaan tehnyt mieli lähteä silittämään.

Sen villikoiran öinen ulvonta oli niin selkäpiitä karmivaa! Olin varma, että se kutsui kavereitaan paikalle ja kohta leiriämme piirittäisi kokonainen lauma villikoiria, jotka kiertelisivät meitä, saalistaan, sitten verenhimoisina.… Hetken kuluttua yövartija juoksi pitkin rantaa taskulampun kanssa hätistämään koiran pois rannaltamme. Mutta vielä kerran kuulimme sen selkäpiitä karmivan ulvonnan kauempaa.

Carabaossa meillä oli käynyt vieraana vesipuhvelin lehmä ja vasikka (ja se on kokonaan toinen tarina se!), mutta Buhawin rannalla kuutamossa ulvova villikoira tuntui paljon pelottavammalta. Ja tämä koira oli ollut hyvin rohkea, kun kävi leirissämme, aivan muutaman metrin päässä laavustamme, etsimässä ruokaa. Täytyi nostaa hattua sille vaikka loppuyön taisin nukkua korvat höröllä ja toinen silmä auki.

Päivä 19

Aamulla villikoiran vierailusta leirissämme muistuttivat vain tassunjäljet rantahiekassa. Mie ajattelin omia koiriani ja sitä myötä kotia ja tunsin oloni hyvin yksinäiseksi. Mie olin surullinen Saran lähdöstä, koska hänestä oli tullut miulle saarella läheisin. Sara oli myös hemmetin hauska ja mie kaipasin saarella huumoria sekä nauramista melkein enemmän kuin ruokaa ja suihkua.

On muuten hassua, miten sellaista asiaa ei tule yleensä ajatelleeksi: huumori ja nauraminen helpottavat stressiä ja parantavat mielialaa. On selvää, että jos naurattaa, ei ole alakuloinen. Mutta ennen kuin on viettänyt useita viikkoja autiolla saarella seuranaan vain vieraat kilpakumppanit, joiden kanssa käy koko ajan psykologista sotaa, ei voi ymmärtää, millainen merkitys on ihmisillä, joihin voi luottaa – ja jotka saavat sinut nauramaan.

Aurinkoisen Saran poissaolo näkyi siis leirissämme ja tunnelma leirissä oli heimoneuvoston jälkeisenä aamuna hiukan kiusaantunut. Äänestys oli jakanut heimomme kahtia ja kummatkin puolet tuntuivat nyt epäröivän. Miulla ei ollut kovin paljon yhteistä nuorisoliittouman kanssa ja yritykseni osallistua leirin puuhiin tyssäsivät yleensä siihen, että kaikki hiljenivät, kun tulin paikalle. Yritin sytyttää tulta aamuisin ja osallistua ruuanlaittoon, mutta tietyt ihmiset halusivat tehdä kaikki askareet itse tai vain omalla porukalla. He puuhastelivat ja juttelivat paljon keskenään ja siihen oli vaikea muiden mennä mukaan.

Mie olin huolissani, koska suunnitelma Viivin äänestämisestä oli vuodettu eilen nuorisoliittoumalle ja kääntääkseni pelin parempaan suuntaan miun pitäisi nyt luottaa niihin, jotka olivat suunnitelman vuotaneet ja sen jälkeen vieläpä äänestäneet Saraa ja minua. Edellisillan äänestys oli mennyt kuitenkin tiukille, ja miulla oli siis vielä toivoa. Olin varma, että kaikki näkisivät miun olevan nyt toteemipaalussa alimmaisena ja siten paras mahdollinen liittoumakumppani kaikille, jotka halusivat yrittää vallankaappausta. Tiesin, että kaikki muutkin näkivät miten tiivis nuorisoliittouma oli, ja että siihen porukkaan, kuten ei leirin askareihin, ollut kenelläkään muulla mitään asiaa. Joten mie jäin odottamaan muiden heräämistä.

Lankku

Seuraava palkintokisa oli ”Vastaveto” eli tuttavallisemmin Lankku. Painavaa tukkia piti kannatella roikkumalla yhdellä kädellä köydessä. Tasaisin väliajoin siirrettiin otetta pidemmälle köydessä eli tehtävä hankaloitui. Se, joka kestäisi pidimpään, voittaisi. Tällä kertaa en pääse nurisemaan kuumasta säästä, sillä päivä oli pilvinen ja sateinen. Sen sijaan minua harmitti, että kovinkaan monella meistä, ainakaan miulla, ei ollut tässä kisassa mitään mahdollisuuksia. Miulla ei ole riittävästi voimaa kannatella sellaista painoa muutoinkaan, eikä näköjään monella muullakaan ollut. Kisa oli Kain ja muiden kovakuntoisten nuorempien heiniä jo lähdössä.

Mie olin odottanut että jonkinlainen kestävyyskisa Selviytyjissä tulee vastaan, mutta odotin että kannateltava paino suhteutettaisiin henkilön omaan painoon, eli esim 25% omasta painosta tms. (En olisi kyllä pärjännyt siinäkään kisassa 😉 ) Mutta kaikki lankut olivat tässä kisassa samanpainoiset ja köydet yhtä pitkät. Miulla ei ollut mitään mahdollisuuksia. Kyllä mie olisin 20 vuotta sitten voittanut Kain vaikka Lankku-kisassa, mutta silloinkin vain sen vuoksi että mie olin silloin 23-vuotias ja hän 5 😉

Tapani mukaan mie toki yritin täysillä myös tällä kertaa, koska sitä mie tulin Selviytyjiin tekemään. Mie en myöskään pudonnut niin nopeasti kisasta kuin luulin, vaan kestin yllättävänkin kauan, muistaakseni noin varttitunnin ja aina neljänteen solmuun saakka. Olen tästä suorituksesta ihan ylpeä. Näillä nuudeli-alli-käsivarsilla ja miun olemattomalla lihaskunnolla se oli ihan hyvä suoritus, mutta ikävä kyllä miun lankku lipesi käsistä ensimmäisenä. Ei hävettänyt kyllä yhtään eikä hävetä vieläkään. Mie tein parhaani ja superjunnuja vastaan ei kellään muullakaan ollut mitään saumaa.

Kai voitti kilpailun, totta Kai, ja sai palkinnoksi rahaa, jonka hän pääsi käyttämään Selviytyjät-”kioskilla”. Kai sai valita yhden seuralaisen ja hän valitsi Kasperin. Pojat viettivät koko illan ja yön reissullaan, ja saivat siis syödä ja juoda kaikkea nannaa, ja epäilemättä ehtivät puhua myös taktiikkaa. Yleensä näihin palkintoihin liittyy myös jonkinlainen vihje koskemattomuusamulettiin tai muuhun etuun pelissä, joten pojat saisivat myös sellaisen.

Minua ihmetytti, etteivät kilpakumppanini tuntuneet ymmärtävän, että oli huono juttu muille, että samat ihmiset voittivat kaikki koskemattomuus- ja palkintokilpailut. Voittajat saivat kaikki mahdolliset edut pelissä, oli se äänen blokkaus, ruokaa tai amulettivihje. Ja silti kaikki muut taputtivat innoissaan käsiään, kuten tälläkin kertaa: ”mahtavaa Kai kun voitit, hei onnee ihan tuhannesti!” Eikä kukaan miettinyt hetkeäkään, että Kai tulisi Kasperin kanssa saamaan nyt valtavan edun huomista koskemattomuuskisaa tai ehkä jopa koko peliä ajatellen.

Jakso 9: Vapaata riistaa

Joulu tuli – joillekin ja joillekin ei

Leirissä oli myöhemmin ihan mukava tunnelma kunnes joidenkin tunnelma parani entisestään ja joidenkin meni pilalle kokonaan. Leiriin tuotiin viisi laatikkoa, joissa oli lahjat, jotka pojat olivat saaneet lähettää leiriin kioskilta. Mie näin heti että laatikkoja on viisi, ja kaksi meistä siis jäisi ilman lahjaa. Ei tarvinnut olla suurikaan ennustaja arvatakseen, kuka ainakin jäisi ilman. Kysymys oli enemmän siitä, kuka muu miun lisäksi jäisi ilman lahjaa?

No ilman lahjaa jäi miun lisäkseni Inga. Arvasimme, että Kain ja Kasperin oli varmasti pitänyt valita meistä viisi ja pakko jättää kaksi ilman, tyypillistä Selviytyjät -draamaa siis. Ingan kanssa mietimme, että pojat olivat ehkä valinneet meistä ne, jotka eivät ottaisi lahjatta jäämistä niin raskaasti. Epäilimme, että jotkut muut naiset leirissä olisivat saattaneet nostaa isomman haloon, jos olisivat jääneet ilman. Mutta toki Kai sekä Kasperi olivat tyttöjen kanssa liittoumassa, ja heitä pojat eivät muutenkaan halunneet loukata.

Leirin naiset saivat pojilta lahjaksi herkkuja, kuten pähkinöitä, perunalastuja ja leivonnaisia. Juhanille pojat olivat lähettäneet pullollisen olutta. Olut taisi kirvoittaa Juhanilta muutaman onnen kyyneleenkin! Kaikki naiset tarjosivat heti lahjanameistaan meille Ingan kanssa maistiaisia ja yrittivät siten piristää myös meitä, siitä en voi missään nimessä valittaa. Juhanin olutta en tohtinut maistaa, oli kaveri sen verran onnesta soikeana pidellessään pulloaan 😉

Miulla oli kuitenkin tunne, että miut jätettiin taas tahallaan ulkopuolelle. En kokenut, että ihan erikseen joku olisi etsinyt tilaisuuksia syrjiä minua, mutta jos joku piti valita vaikkapa jäämään ilman lahjaa, niin se olin tietysti mie. Miut oli nimetty heti ensimmäiseksi ulos äänestettäväksi ekana pelipäivänä Carabaossa, miut oli valittu viimeisenä heimojen sekoituksessa, jatkuvasti jätetty ylimääräisenä penkille heimokisoissa, miut oli valittu jääboksiin toisen heimon toimesta, miut oli kertaalleen julmasti pudotettu pelistä, tietysti juuri miun ääni oli blokattu, kun jonkun ääni blokattiin, ja miut jätettiin tässäkin ilman lahjaa. Mie en näköjään ollut kilpakumppaneideni suosikki 😉 mutta peli on peliä.

Jakso 9: Vapaata riistaa

Kyllä se ilman lahjaa jääminen kuitenkin harmitti minua. Joulunakin harmittaisi, jos kaikki muut saavat lahjan, mutta itse jää ilman. Kun näin heti, että laatikoita oli vain viisi, päätin, etten saa mitään julkista hepulia, jos jään ilman lahjaa. Oli ikävä katsella toisten riemua vierestä kun itse jäi tyhjin käsin, en miekään sentään ihan ole kivestä tehty. Ja mietin kyllä, että jos miulle vielä tulee tilaisuus jotenkin sorsia näitä heimokavereitani, mie sen teen 😉

 

Koirankoppeja vedessä

Toisen yksilö-koskemattomuuskisan aamuna Taina tuli juttelemaan miun ja Ingan kanssa. Keskustelimme siitä, että meidän kolmen pitäisi pitää nyt yhtä jatkossa ja äänestää kimpassa. Kaikkien kolmen mielestä Viivin ulos äänestäminen oli järkevintä ja Taina sanoi, että mitä ikinä tapahtuisi myöhemmin tänään, tästä sopimuksesta pidettäisiin kiinni. Taina ei voinut sietää sitä äänestystä edeltävää hässäkkää, joka Saran äänestyspäivänä oli ollut, ja ilmoitti, ettei hän missään nimessä muuttaisi mieltään, vaan tällä puheella Viivi oli kohde. Eli jos Viivi ei voittaisi koskemattomuuskisaa, Viivi pudotettaisiin, eikä asiasta enää keskusteltaisi, tapahtui mitä tapahtui. 

Jakso 9: Vapaata riistaa

Koskemattomuuskisa oli jälleen yksi Selviytyjät-sarjassa aiemminkin esiintynyt klassikko, joka tunnetaan useammallakin eri nimellä, tällä kertaa ”Pyramidin huipulla”. Tarkoitus oli tasapainotella sellaisen kelluvan koirankopin päällä. Tasapainon lisäksi kisassa kysyttiin kovia hermoja ja kivunsietokykyä. Meidän piti seistä kapeiden puulistojen päällä siten, että jalkaterien sisäsyrjät ja isovarpaat olivat kovilla. Noin 15 minuutin kuluttua noustiin ylemmäs vieläkin kapeammille listoille ja lopulta kopin päälle. Se joka pysyi pystyssä pisimpään, voittaisi koskemattomuuden.

Miulla oli surkea arpaonni, sillä jouduin reunapaikalle, johon mereltä tuleva aallokko osui ensimmäisenä. Sää oli sateinen ja tuulinen, ja aallokko sen myötä epämiellyttävä. Kopin alusta oli lisäksi kulmistaan kiinni köysillä pohjassa, ja kopin kelluessa aina satunnaisesti köydet kiristyivät ja koppi nytkähti äkillisesti joko eteen- tai taaksepäin.

Mie en ensin meinannut päästä millään siihen hommaan kiinni. Joka suunnasta tulevat satunnaiset nykäykset ja keinumiset saivat miut hermostumaan ja mie en tuntunut löytävän mitään asentoa, missä pystyisin olemaan. Olin varma, että jälleen miun kisa päättyisi ennen kuin ehtisi oikein alkaakaan. Miulla oli vuosikausien tanssiharrastus sekä parin kuukauden harjoittelu reissua varten taustalla ja ennen kisaa uskoin oikeasti, että voisin pärjätä tässä kisassa. Tosin Kai harrasti kuulemma surffausta ja Kasperi oli entinen telinevoimistelija – ja kumpikin heistä oli saanut syödä itsensä täyteen edellisiltana kioskireissulla ja oli varmasti hyvissä voimissa tässä kisassa.

Mie katselin koko ajan ympärillämme olevaa vettä. Pelkäsin hirveästi, että putoan kopin päältä, ja että pudotessani löisin pääni tai muun ruumiinosan koppiin tai sen alustaan, katkaisisin niskani pudotessani pää edeltä pohjaan tai vähintäänkin kuristuisin köysiin jotka pitivät koppia paikallaan. Laskuvesi alkoi kisan edetessä edetä ja vedenpinta, joka oli kisan alkaessa ulottunut olkapäihin, oli nyt korkeintaan vyötärön tasolla. Ilmeisesti pakokauhu kuitenkin auttoi minua pysymään kisassa hiukan pidempään, kun pelkäsin niin paljon putoamista 😉

Mie kestin kisassa yllättävän pitkään mukana, yli puoli tuntia. Olen tosi ylpeä siitä, koska koko kisa oli miulle taistelua. Mie siedin melko hyvin jalkojen kipua, vaikka en aluksi olisi sitä uskonutkaan. Ensin kuvittelin, että jalkojen asentoa kannatti vaihtaa aina tasaisin väliajoin, mutta opin nopeasti, että se vain pahensi kipua, kun tunto ehti aina palata takaisin asentoa vaihtaessa. Oli parempi, jos jalat puutuivat kokonaan. Hauskasti miulla oli sillä ylemmällä tasolla, eli kapeampien listojen päällä jopa mukavampi olo, kun olin löytänyt hyvän keskittymisvaihteen. Useamman kerran havahduin siihen, että tuijottelin ajatuksissani sormiani ja rapsuttelin kynnenalusista likaa pois. Mie siis onnistuin keskittymään johonkin muuhun kuin jalkojen infernaaliseen kipuun ja se lienee tuollaisessa kisassa hyvä juttu.

Viimeisessä vaihdossa eli kopin katolle noustessa mie kuitenkin epäonnistuin täydellisesti. Mie olin kankea ja jalat olivat ihan tulessa. Meillä oli 10 sekuntia aikaa nousta kopin katolle. Yritin kovasti siirtää painoa taaksepäin, että saisin jalat sinne kopin katolle, mutta en kerta kaikkiaan saanut vaihdettua asentoa, nostettua jalkojani enkä noustua enää pystyyn. Miun voimat olivat kokonaan lopussa ja jalkojen puutuminen, mikä oli tässä kisassa aiemmin ollut hyvä asia, oli yhtäkkiä kaikkein pahin asia. Oikea jalka lipesi sitten, mie putosin kopin päältä ja kisa oli miun osalta ohi. Mie olin kuitenkin kestänyt kisassa puoli tuntia joka oli suurin piirtein puoli tuntia enemmän kuin uskoin kisan alussa kestäväni. Jälleen kerran hyvä suoritus miulta, enkä jäänyt tällä kertaa kisan viimeiseksi! Ikävä kyllä miun ensimmäinen yksilökisan voitto sai vieläkin odottaa.

Jakso 9: Vapaata riistaa

Pusikossa kihisee, nyt pudotetaan kuningas!

Kilpailun jälkeen aloitimme leirissä kyräilyn ja supinan. Kasperi tuli kertomaan miulle erinäisiä juttuja, mitä Kai oli sanonut kioskireissulla hänelle. Miun käsitys Kaista vahvistui koko ajan. Kai oli ilmeisen varma siitä, että voittaisi Selviytyjät ja alkoi vaikuttaa aika häikäilemättömältä.

Kasperi varoitti, että Kai tulisi pian kertoilemaan miulle omia lipeviä juttujaan. Ja eipä aikaakaan, niin sieltä Kai saapui ehdottamaan pientä juttutuokiota. Hän halusi setviä välejämme, koska hän ei halunnut olla huonoissa väleissä kenenkään kanssa tai jotain sen suuntaista lässytystä. Hän jutteli siitä, että meidän (tai siis miun!) pitäisi nyt vain nauttia tästä pelistä niin kauan kuin saisimme olla mukana jne. Kai myös lupasi armollisesti kertoa miulle aina ennen heimoneuvostoa olenko vaarassa pudota. Mie kihisin kiukusta ja päätin että Kai oli äänestettävä ulos tänään!

Kasperi oli kioskireissulla oppinut Kain taktiikasta seikkoja, joiden vuoksi Kasperikin kiinnostui Kain äänestämisestä, mutta Kasperin mukaan nyt oli vain liian aikaista. Tätä en tajunnut silloin enkä nytkään. Miten niin liian aikaista? Kaita ei tarvittu yhtään mihinkään meidän muiden pelissä ja Kai oli valtavan suuri uhka joka kisassa. Ja kuten tähän mennessä, Kai voittaisi varmasti lähes kaikki kisat tästä eteenpäinkin. Ja palkintokisojen voiton myötä ennestäänkin ylivoimainen kaveri saisi aina lisää voimaa kun pääsisi syömään ja lepäämään ja mitä ikinä kisoissa olikin palkintona. Joten kun kerrankin Kai oli tänään ilman riipusta ja siis vapaata riistaa, oli aika iskeä!

Mutta se, joka lähtisi jahtaamaan tänään Kaita, oli riskissä joutua Kain liittouman tähtäimeen. Ja siinä mielessä varovaisuus oli Buhawissa paikallaan, että kuten todettu, salaisuuksien pitäminen ei varsinaisesti ollut tämän porukan vahvuus. Kain äänestämispäätös pitäisi käytännössä tehdä ihan viime hetkillä, mutta mie olin jo todennut, että tämän porukan ohjailu oli kuin kissalauman paimentamista: ei onnistu sitten millään, kun aina joku haluaa ajatella itse!

Jakso 6: Kuwagolta onnistuu kaikki, Carabaolla ei toimi mikään

Taina ja Inga kumpikin kieltäytyivät ykskantaan äänestämästä Kaita. Mie vannoin, miun pää meinasi oikeasti räjähtää kun he sanoivat niin. Inga jopa sanoi, että hän ei koskaan tulisi äänestämään Kaita ulos, koska hänen mielestään Kai ansaitsee Selviytyjien voiton, Kaihan on niin taitava erämies ja hyvä kisoissa tai jotain sen suuntaista skeidaa. Kun Tainakin sanoi, ettei aio äänestää Kaita, me muut olimme hankalassa tilanteessa.

Äänet olisivat hajauttamalla voineet vielä täpärästi riittää Kain pudottamiseen, jos muut, eli Petra, Kasperi ja Juhani olisivat lähteneet miun kanssani liittoumaan. Mutta Juhani oli jo Pimeyden Ruhtinaan, eli Kain kanssa kimpassa eli häntä ei voinut varmuudella laskea mukaan. Kasperi jänisti ja kuten todettu, Taina ja Inga eivät suostuneet äänestämään Kaita. Viivi ei missään nimessä olisi äänestänyt Kaita ja olin varma, että Nora ja Petra äänestäisivät Viivin kanssa. Tämän vuoksi suunnitelma äänestää Kaita lopulta kaatui.

Kuninkaallisten uskolliset alamaiset

Mie olin valtavan pettynyt. Tämän illan äänestys näyttäytyi ainoana mahdollisuutena kääntää peli: meidän oli todella tärkeää saada nyt yksi nuorisoliittoumasta pois. Jos Kai ei ollut mahdollinen kohde, sen pitäisi olla Viivi. Nyt Kasperi joutuisi ottamaan suuren riskin tässä kohtaa yrittäessään Viiviä ulos, sillä heidän liittoumansa kääntyisi häntä vastaan, jos saisivat suunnitelman selville. Mie toivoin, että olisin voinut sataprosenttisella varmuudella luvata meidän liittoumamme suojelevan Kasperia jatkossa, mutta en miekään voinut luottaa tähän porukkaan.

Inga ja tyypilliseen tapaansa hyvin epävarma Taina kummatkin ilmoittivat pelaavansa omaa peliään ja äänestävänsä niin kuin he katsoisivat parhaaksi. Ongelma meidän muiden kannalta oli, että kukaan ei tiennyt, mikä se paras kummankaan heidän mielestä oli. Epäilen, etteivät he itsekään tienneet ennen kuin oikeasti kirjoittivat jonkun nimen äänestyslipukkeeseen…

Miusta tuntui että nuorisoliittoumaa ja minua lukuun ottamatta kaikki olivat ihan pihalla pelistä ja muuttivat suunnitelmiaan koko ajan. Mie olin jo epätoivoinen. Ei kukaan meistä muista voinut voittaa tätä, niin kauan kuin superjunnut olivat vielä pelissä!

Mutta entäs jos muut eivät halunneetkaan voittaa? Sitä mie en ollut koskaan ottanut huomioon miettiessäni pelitaktiikkaani ennen Selviytyjiä. Mie en tiennyt, miten mie voisin saada toiset mukaan suunnitelmaani äänestää vahvimmat pois, jos he halusivat niiden vahvimpien voittavan? Mie en keksinyt mitään keinoa motivoida ihmisiä, jotka eivät halunneet voittaa.

Lopulta Petra kävi kertomassa Viiville Kasperin suunnitelmasta äänestää Viiviä ja Kasperi perääntyi. Epäilemättä Taina, Inga ja Juhani säästyisivät äänestykseltä, sillä he olivat jatkossa nuorisoliittoumalle (eli Kaille) hyödyllisiä. Petra sen sijaan oli ollut koko pelin ajan vaarassa pudota ja esimerkiksi Juhani halusi Petran edelleen ulos. Nuorisoliittoumakin oli suunnitellut Petran ulos äänestämistä jo pidempään. Ja lopulta Don Kai kävi armollisesti kertomassa miullekin, että putoaja olisi tänään miun sijaan Petra.

Minua harmittaa edelleen, että en silloin yrittänyt keskustella enää Petran kanssa. Kun miulle ilmoitettiin, että Petra äänestettäisiin ulos, miun olisi pitänyt yrittää taivutella Petra miun kanssa vastahyökkäykseen. Toisaalta Petra oli jo äänestänyt minua yhdistymisen yhteydessä ja Petra oli paljastanut Viiville meidän muiden suunnitelman äänestää Viivi pois. Mie en voinut luottaa Petraan. Väistääkseni oman putoamiseni miun kannatti sittenkin äänestää muiden mukana Petra ulos ajatuksella ”anybody but me”. Mie en uskonut, että tämä taktiikka olisi miulle kovin hyvä jatkossa, mutta tänään miulla ei ollut hyviä vaihtoehtoja.

Heimoneuvosto

Heimoneuvoston tunnelma oli kireä. Heimoneuvostopäivät olivat aina hirvittävän pitkiä ja raskaita, kun aamulla oli koskemattomuuskilpailu, päivällä leirissä piti tehdä suunnitelmia ja päätöksiä, ja lopulta itse heimoneuvosto käytiin vasta pimeän tultua. Ja meidän nukkumaanmenoaikamme oli auringonlasku, eli se ylitettiin aina heimoneuvostoiltoina useilla tunneilla. Jo sen vuoksi kaikki kilpailijat näyttävät heimoneuvostossa aina niin kalpeilta ja vaisuilta. Ei paljon naurata kun nukuttaa pirusti! Oli myös hämmentävää palata heimoneuvostoon näin pian, kun edellinen oli ollut toissapäivänä. Mutta tähän tahtiin sitä nyt mentäisiin niin kauan kuin kukakin olisi mukana…

Tuomariston ensimmäinen jäsen Sara näytti kerta kaikkiaan upealta – ja vihaiselta. Sara sädehti terveen ja hyvinvoivan näköisenä ja kauniisti laittautuneena, ja se oli täydellinen vastakohta sille, miten resuisia, likaisia ja surkeita me olimme. Mie hetkisen ajan kadehdin Saraa ja mietin, miten mukavaa olisi päästä suihkuun, syödä kunnolla (jotain muuta kuin riisiä!), nukkua oikeassa sängyssä ja vain ylipäätään olla poissa näiden ihmisten luota.

Mahdollisuus sulkea huoneen ovi perässään ja eristäytyä hetkeksi kokonaan oli miulle äärettömän houkutteleva siinä hetkessä. Mie olin saanut tarpeekseni ulkotiloista! Mie olin haistavinani sinne ylähyllylle saakka Saran hajuveden, tai shampoon tai jonkun ihanan, puhtaan tuoksun joka ei todellakaan ollut hyttysmyrkky, hiki, lika tai aurinkorasva. Sara näytti kuitenkin hyvin tylyltä ja mie aloin miettimään, että oliko hän vihainen siitä etten mie pelastanut häntä putoamiselta? Lannistuin siitä ajatuksesta kokonaan.

Myöhemmin Sara kertoi että hänelle oli annettu ohjeeksi näyttää tylyltä eikä saanut hymyillä. Sara ei myöskään uskaltanut hymyillä miulle, koska olisi mahdollista että muut kilpailijat kokisivat miut suurempana uhkana pelissä, jos ajattelisivat, että miulla oli jo yksi tuomariston ääni varmuudella!

Mie pidätin taas hengitystäni äänten luvussa, kuten näköjään joka kerta. Olin kokenut jo useampaan otteeseen sen kamalan tunteen, kun oma nimi lukee äänestyslapussa ja jännittyneenä odotin sitä jälleen. Nyt testattiin, voisinko mie luottaa Kain sanaan edes vähän ja miten heimo äänestäisi? Mie saattaisin päästä suihkuun ja vilttiketjuun ennemmin kuin toivoinkaan..

Tämä oli kuitenkin täysin yksimielinen äänestys, eli vain Petra äänesti Ingaa, kaikki muut Petraa. Mie en yllättäen saanut yhtään ääntä! Mie olin taas Selvinnyt askeleen pelissä eteenpäin, mutta en oikein tiennyt oliko se siunaus vai kirous etten mie pudonnut – ja kenelle.

Petran putoaminen harmitti minua. Me olimme Saran kanssa yrittäneet sanoa koko ajan kaikille muille, että näin tässä kävisi, nuorisoliittouma ei äänestäisi koskaan omiaan pois. Ja kaikki siihen kelkkaan lähteneet, eli Petra, Taina, Inga ja Juhani kokisivat lopulta surullisen kohtalon, jos me emme yhdistäisi voimiamme. Mutta miten mie saisin tämän kissalauman nyt käännettyä puolelleni kun numeromme olivat jälleen huvenneet yhdellä?

Villikoirat eivät käyneet leirissä sinä yönä. Ainoa, joka katseli kuuta, olin mie. Olin niin pettynyt peliin, että miunkin teki mieli ulvoa. Mietin, että niillä koirilla oli paljon meitä pelaajia jännittävämmät suunnitelmat ja selvästi myös rohkeutta toteuttaa ne. Ja jos villikoirat näkisivät vapaata riistaa, ne varmasti kävisivät epäröimättä sen kimppuun, eivätkä pyytäisi riistaa vain rapsuttamaan omaa selkäänsä.

Saariterveisin,

Jakso 7: Kuninkaat ja kerjäläiset
Jakso 9: Vapaata riistaa

Tätä artikkelia on kommentoitu 2 kertaa

  1. Täällä yksi vannoutunut Selviytyjät-fani, joka vasta nyt löysi tämän blogin!
    Mahtavaa päästä ”kulissien” taakse ja oikeasti kuulla näitä taustoja kisoille ja pudotuksille, kiitos kun jaat näitä!

    1. Hienoa että löysit tänne, lupaan että jutut tästä sen kuin paranee!:)

Vastaa

Close Menu
Tilaa uutiskirje - saat heti tiedon uusista postauksista!