Jakso 2: Selviytyjät-säännöt

Jakso 2: Selviytyjät-säännöt

Selviytyjät-sääntö nro 1: Tuli edustaa Selviytyjät-pelissä elämää (- ja leirissä ruokaa).

Olimme varmoja, että Kuwagolle oli annettu tulukset ensimmäisessä heimoneuvostossa. Siellähän kannettiin soihtujakin, eikös se olisi ollut ihan reilua? Hämmästyimme kun kuulimme toisen palkintokilpailun alussa, ettei heillä ollut vieläkään leirissä tulta. Me Carabaossa tiesimme miten vaikeaa tulta oli tehdä tulusten kanssa, saati ilman niitä.

Vaikka olimme omalta saareltamme löytäneet banaaneita ja muita viidakon eineksiä, olivat riisi ja letut pääasialliset ruoka-aineet, joita ilman emme olisi tulleet toimeen. Oli vaikea kuvitella miten heimo jaksaisi kilpailla ilman niitä, pelkkien pikku-banaanien ja kookoksen voimin. Kuwagolaisilla ei varmastikaan ollut yhtään energiaa leirissä, saati kisoissa. Ja saattoi se nälkä ja jatkuvat tappiot haitata jo pelihuumoriakin… Heitä kävi melkein jo sääliksi.

Selviytyjät-sääntö nro 2: Ei sääliä.

Selviytyjät on kilpailu, jossa joku aina voittaa ja joku häviää. Sääli ei kuulu pelin henkeen. En tiedä kuinka paljon Kuwago olisi säälinyt meitä, jos me olisimme olleet ilman tulta ja ruokaa. Mutta me pidimme huolta siitä, ettemme soittaneet enää Kuwagolle niin paljon suuta ennen kisoja.

Carabaon ensimmäiset päivät olivat siis leppoisia ja onnellisia. Heimo paistatteli kahden voiton ja alkuinnostuksen huumassa. Totuttelimme Filippiinien ilmastoon ja tutustuimme toisiimme. Ihastelimme sitä, miten hyvin tulimme toimeen ja miten hienosti ensimmäiset kisat olivat menneet. Tuntui, kuin olisimme tunteneet toisemme aina.

Selviytyjät-sääntö nro 3: Sano kyllä kaikkeen.

Carabaossa kuitenkin kuohui pinnan alla. Peli oli käynnistynyt jo ensimmäisenä päivänä heti kun ensimmäisen kilpailijan jalat osuivat rantahiekkaan. Saaren joka pusikossa käytiin keskusteluja jo ensimmäisenä päivänä. Jos kaksi tai kolme ihmistä juttelivat jossain sivussa keskenään, oli varmaa, ettei siellä juteltu lemmikkieläimistä eikä harrastuksista.

Ensimmäisenä päivänä Kimmo yllättäen kysyi kahden kesken miun mielipidettäni pelistä ja saman tien ehdotti miulle liittoumaa kanssaan. Mie suostuin tietenkin, sillä se on aina Selviytyjissä järkevin taktiikka. Kannattaa suostua jokaiseen liittoumaehdotukseen heti ja vasta myöhemmin valita niistä itselleen edullisin. Samasta syystä sanoin ensimmäisenä päivänä kyllä myös Nuotio-liittoumalle Kasperin ja Noran kanssa.

Selviytyjät-sääntö nro 4: Älä usko ketään.

Olin yllättynyt Kimmon peliliikkeestä, sillä hän antoi mielellään itsestään kuvan harmittomana, mukavana setämiehenä. Ja nyt hän ehdotti miulle liittoumaa jo parin tunnin sisällä siitä, kun tulimme ensimmäisen kerran saarelle. Mietin, milloin muillekin paljastuisi, että Kimmo oli tosiasiassa peluri. En uskonut hetkeäkään, että olin ainut, jonka kanssa Kimmo viritteli yhteistyötä.

Kolmantena leiripäivänä olimme Kimmon kanssa yhtä aikaa samassa mäessä etsimässä koskemattomuusamulettia. (Etsimistä ei kannattanut oikeastaan edes yrittää salassa, sillä mitäpä muutakaan sitä porukka puskissa koluaisi?) Kai tuli samaan pusikkoon ja Kimmo otti yllättäen Kain kanssa puheeksi mahdollisen meidän kolmen keskinäisen liittouman. Minua otti suunnattomasti päähän, sillä Kimmon olisi pitänyt kysyä miulta etukäteen asiasta, mie en erityisemmin halunnut Kain kanssa liittoumaan. Kimmolla taisi olla oma peli menossa.

Mutta minun ei auttanut kuin suostua tähänkin liittoumaan iloisesti hymyillen. Kai katsoi silmiin, löi kättä päälle ja sanoi, että hän on rehellinen mies. Kun hän sopii jotain ja lyö kättä päälle, hän myös pitää sanansa. Niinpä niin. Mie en uskonut kumpaakaan näistä herroista.

Jakso 2: Selviytyjät-säännöt

Selviytyjät-sääntö nro 5: Tieto on valtaa ja salainen tieto vielä enemmän valtaa.

Seuraavana päivänä Kai kertoi, että Viivi ja Kasperi olivat lähestyneet häntä liittouma-ajatuksin. Kai sanoi olleensa nihkeänä. Mie en ymmärtänyt ollenkaan mitä järkeä siinä oli? Kai olisi voinut saada näiltä kahdelta tietoja. Ja lisäksi hän oli nyt paljastanut Viiville ja Kasperille olevansa jonkun muun kanssa liitossa.

Carabaossa mikään ei muutenkaan pysynyt salassa. Sen lisäksi että kaikki näkivät aina ketkä keskustelivat keskenään, lähes kaikki tieto vuodettiin aina eteenpäin. Jos joku oli ehdottanut jollekin liittoumaa, kohta sen tiesi koko leiri jne. Selviytyjissä kaikki tieto on valtaa, ja tässä heimossa kukaan ei ilmeisesti halunnut valtaa. Mie en kertonut kummastakaan alkupäivien liittoumastani kellekään, mutta taatusti niistä tiesivät kaikki.

Selviytyjät-sääntö nro 6: Tunnista pahimmat pelurit.

AKK-liittouma (kekseliäästi nimetty, Anu-Kai-Kimmo) syntyi siis kisan kolmantena päivänä. Mie en oikeastaan luottanut kumpaankaan, Kaihin enkä Kimmoon, mutta pidin ajatuksesta, että olin kahden hyvin pidetyn heimolaisen kanssa liittoumassa. Ja kummatkin osoittivat heti olevansa kovia pelureita, joskaan eivät ehkä hirveän taitavia salaamaan sen. Mutta ei miun kiinnostus pelaamiseen ollut sekään pysynyt kauaa salassa.

Oli vasta neljäs pelipäivä ja mie olin ainakin kahdessa tai kolmessa liittoumassa, joista en yhtään ollut ehdottanut itse. Carabaossa näytti olevan useita kovia pelaajia ja heimo oli täynnä erilaisia liittoumia, joista ei kukaan ottanut selvää. Ja heimossa puhuttiin, että mie muka olin Carabaon kovin peluri?

Jakso 2: Selviytyjät-säännöt

Selviytyjät-sääntö nro 7: Kaikki paitsi voittaminen on turhaa.

En ole varma uskoiko joku meistä kahdeksasta oikeasti että kykenisimme voittamaan vielä lisää kisoja? Meillä oli suuri näyttämisen tarve. Uhosimme, että viemme kaikki seuraavatkin kilpailut ja hävitämme Kuwagon yksi jäsen kerrallaan jo heti pelin alussa. Carabaossa puhuttiin myös paljon siitä, että halusimme taviksen voittavan tämän Selviytyjät-kauden ja siksi pitäisimme tavisten liittoumasta kiinni.

Palkintokisa ”Köysi kiristyy”, eli tuttavallisemmin Piirileikki, käytiin pilvisessä, mutta lämpimässä säässä. Sateen uhka leijui saaren yllä kun valmistauduimme kisaan. Ensimmäisen kerran oli muutakin kuin hellettä, ja miulla oli sen vuoksi tosi hyvä fiilis orastavasta flunssasta huolimatta.

Inga oli Seinä-kisassa telonut kätensä köyttä pitkin laskeutuessaan ja hänellä oli kummassakin kädessä useita ikäviä rakkoja. Jonkun meistä piti jäädä kisasta sivuun koska meitä oli yksi enemmän kuin kuwagolaisia. Silläkin riskillä että seuraavan päivän koskemattomuuskisassa saattaisi olla jonkinlainen kiipeämisosuus ja Ingan olisi sitten pakko osallistua, päätimme että Inga jää sivuun. Mutta päätös oli ainakin näin jälkikäteen katsottuna oikea, sillä tässä kisassa köysi oli raskas ja hankala pidellä ja hiersi kaikkien käsiä.

Miun mielestä kisa oli vaikea. Se vaati tasapainoa ja kärsivällisyyttä, joita joillakin meistä ei ollut, ja hyvää yhteistyötä, joka meiltä sen sijaan onnistui hyvin. Kisan lopussa taas kysyttiin kovia hermoja, kun kisa meni jännäksi. Onnistuimme kuitenkin viemään kolmannen kilpailuvoiton putkeen ja saimme palkinnoksi vihanneksia. Kuwagolaisista taisi joku todetakin, että mitäs he olisivat näillä kasviksilla edes tehneet, kun ei heillä ollut edes tulta. Hyvä pointti. Köysi näytti kiristyvän Kuwagon ympärillä koko ajan kireämmälle, kun taas Carabaossa ylimääräistä riitti pyykkinaruksi saakka.

Toinen koskemattomuuskisa, ”Sadonkorjuu”

Perjantai 10.5, miun ja Noran syntymäpäivä. Nora täytti 25 vuotta ja mie .. hiukan enemmän 😉 Carabaolaiset lauloivat meille onnittelulaulun ja saimme kookospähkinään kerätyn kauniin kukkakimpun. Asetimme sen oksanhaaraan Sedän seuraksi.

Yritin olla ajattelematta kotia, vaikka tiesin että siellä varmasti ajateltiin sinä päivänä minua. Ja mahtoivat kaverini olla ihmeissään, kun en vastannut mihinkään onnitteluviesteihin! Mutta mie en ainakaan koskaan unohda sitä syntymäpäivää, sen verran poikkeuksellinen oli juhlapaikka.

Toista koskemattomuuskisaa odotettiin kuin kuuta nousevaa. Carabao oli syönyt nyt siis 4pv hyvin ja levännyt mukavasti. Takana oli kolmen kisavoiton putki. Olimme voimain tunnossa. Heimo lähti hakemaan neljättä peräkkäistä voittoa, vaikka joidenkin mielestä tappiokin olisi voinut olla jo tarpeen…

Selviytyjät-sääntö nro 8: Sota ei yhtä miestä kaipaa (varsinkin jos hän on flunssassa).

Toinen koskemattomuuskisa, ”Sadonkorjuu”, osoittautui tähän mennessä fyysisesti rankimmaksi kilpailuksi. Mie jättäydyin suosiolla kisasta sivuun, ja selitin sen jalkapohjan haavalla. Haava oli kyllä todellinen, mutta suurempi poisjäämiseni syy oli kova flunssa. Sairastuin myrsky-yön jälkeen ja olin nyt todella huonommassa kunnossa kuin halusin myöntää. Halusin antaa aina kaikkeni kaikissa kisoissa ja vetää aina täysillä, mutta nyt miun takki oli ihan tyhjä ja voimat poissa.

Toisaalta olin hiukan suruissani jäädessäni sivuun, sillä kisa sisälsi osuuksia, joissa mie olisin terveenä ollessani voinut olla vahva, kuten häkin kantaminen, pallojen sukeltaminen häkkiin ja tietenkin koripallo. Sormeni muistutti minua koripallon ahkerasta harjoittelusta edelleen. (Ja muistuttaa muuten vielä näin syyskuussakin!)

Carabao oli tällä kertaa kisassa täysin ylivoimainen eikä voittajasta ollut epäselvyyttä. Neljännet voitonjuhlat putkeen olivat valmiit. Mie olin ihan iloinen, koska olin väistänyt luodin jo toisen kerran. Toisaalta alkoi jo tuntua siltä, että peli tarvitsi muutoksen, eikä heimoneuvosto olisi välttämättä ollut ihan huono juttu. Sitä vartenhan Selviytyjiin oli tultu.

Selviytyjät-sääntö nro 9: Selviytyjät on kilpailu eikä kesäleiri.

Carabaon leiri alkoi muistuttaa MasterChef viidakossa -ohjelmaa. Janne ja Nora pääsivät palkintokilpailun voiton myötä toteuttamaan kulinaristisia haaveitaan, ja täytyy sanoa, että niin hyvää kasvispaistosta ja tomaattisalsaa en ole hetkeen saanut. Ja valkosipuli on mahtava mauste mihin tahansa ruokaan! Toisaalta maustamaton riisi ja vehnäletut olivat jo neljässä päivässä osoittautuneet niin mauttomaksi ja tylsäksi ruuaksi, että mikä tahansa muu maistui jännälle ja hauskalle.

Carabao söi sinä iltana ja seuraavana aamuna todella hyvin. Heimo voi muutenkin hyvin. Tunnelma oli iloinen, kaikki tulivat toimeen jne. Ehkä tunnelma oli kuitenkin liiankin mukava.

Carabaon laiskuus alkoi hipoa jo tylsyyttä. Tuntui, että pääsääntöisesti vain makasimme laiskoina laavussa tai lillimme rantavedessä. Meillä ei ollut mitään tekemistä ja monet heimon jäsenistä tuntuivat leikkivän enemmänkin kesäleiriä kuin pelaavan Selviytyjiä.

Hyvä esimerkki oli Jannen ja Noran välinen kiista siitä, minkä muotoisia pyttipannun perunoiden kuului olla, kuutioita vai lohkoja. Jannen ruokahifistely oli kasvisten voittamisen jälkeen mennyt jo uusiin sfääreihin ja kaikki alkoivat kyllästyä siihen. Vitsailimme että meistä tulisi historian ensimmäinen Selviytyjät-porukka, joka olisi lihonut pelin aikana. Tällainen oli maailman rankin tosi tv-ohjelma.

Jakso 2: Selviytyjät-säännöt

Samaan aikaan heimon nuorimmat olivat aloittaneet laulu- ja piirileikit ja iloisen kikattelun. Leirin tunnelma muistutti kesäleiriä tai rippileiriä. Miun kikatteluajoista on ilmeisesti liian kauan aikaa koska en tuntenut sopivani joukkoon. Yritin olla kepeämmällä mielellä, mutta Selviytyjät merkitsi miulle liian paljon, että olisin halunnut heittäytyä mukaan pelleilyyn. Miulle tämä oli vakava juttu ja mie olin tosissani. Mie halusin voittaa Selviytyjät, enkä opetella tekemään pyttipannua tai laulamaan lastenlauluja.

Heimomme oli muuttunut ahkerasta laiskaksi ja tylsistyneeksi. Kun koskemattomuusamuletti-vihje tuli, Carabao ei aluksi edes viitsinyt lähteä etsimään sitä. Ilmeisesti osa heimon jäsenistä tunsi olonsa niin turvalliseksi, ettei juonittelu kiinnostanut, ehkä voittoputken tai vahvan liittouman vuoksi. Jotkut suorastaan toivoivat, ettei Carabao päätyisi äänestykseen lainkaan ja tämä leppeä paratiisitunnelma ja viidakon nuotipiiri lauluineen ja hipsutteluineen jatkuisi ikuisesti. Mie en.

Selviytyjät-sääntö nro 10: Joskus häviäminen pitää pelaajat järjissään.

Carabaon tunnelma oli lässähtänyt, voitoista huolimatta tai niistä johtuen. Pienet vastoinkäymiset olisivat voineet tässä kohtaa jopa vahvistaa heimon yhteishenkeä. Jatkuva Carabaon voittoputki ja leirielämän yltäkylläisyys alkoivat jo nakertaa heimon tunnelmaa ja aiheuttaa eripuraa heimon sisällä.

Osa heimosta oli Selviytyjissä pelaamassa ja osa näytti olevan vain hankkimassa uusia kokemuksia ja ystäviä. Jotkut eivät edes halunneet voittaa eivätkä kyenneet tai ehkä edes halunneet erottaa henkilökohtaisia tunteita pelistä.

Mie olin tietysti tyytyväinen, että emme olleet joutuneet vielä äänestämään ketään pois, koska mie olisin varmasti ollut vaarassa pudota ensimmäisten joukossa. Silti ajattelin, että Carabaolle olisi voinut tehdä hyvää joutua heimoneuvostoon ja saada annos Selviytyjien kylmää todellisuutta. Ja mie olin kyllästynyt.

Mie olin odottanut Selviytyjiltä paljon enemmän kärsimystä ja surkeutta ja olin nyt suorastaan pettynyt. Selviytyjät oli miulle haaveiden täyttymys ja nimenomaan peli, eikä vain mukava lomamatka tai keino kerätä uusia kokemuksia ja löytää uusia ystäviä. Mie otin pelin ihan liian tosissani, mutta mie olin tullut Selviytyjiin pelaamaan, kilpailemaan ja voittamaan. Sen lisäksi miulla oli hemmetin tylsää.

Ja jos asiat jatkuisivat näin, mie tulisin hulluksi.

Saariterveisin,

Prologi
Jakso 2: Selviytyjät-säännöt

Vastaa

Close Menu
Tilaa uutiskirje - saat heti tiedon uusista postauksista!