Blogi-Extra:

Kotimatka ei voinut alkaa riittävän nopeasti meidän mielestämme. Tuomaristo oli täysin kypsä ja kyllästynyt resortiin ja Filippiineihin, ja koti-ikävä oli vaivannut jo pitkään. Finalistit Kai, Nora ja Viivi pääsivät resortiin finaalin päätyttyä torstai-iltana, ja olivat varmasti vielä aika hämmentyneitä lauantaiaamuna kotimatkan alkaessa. Me muut sen sijaan olimme jo ihan valmiita lähtemään.

Caramoanille toukokuun alussa matkatessamme me tavikset olimme saaneet nauttia mukavasta lähes 5 tunnin pomppuisesta pakettiautokyydistä hiekkateitä pitkin Nagan kaupungista Caramoanin saaristoon. Onneksi paluumatka taittui hiukan mukavammin: matkasimme ensin pari tuntia kovaäänisessä banka-veneessä (miehän sanoin että ne kuulokkeet on Selviytyjälle tärkeä matkavaruste!) kauniita maisemia katsellen, ja sen jälkeen pakettiautolla kunnon maantietä noin 1,5 tuntia.

Nagassa me autiolla saarelle kuukauden riutuneet kävimme tietenkin McDonald’silla syömässä. Saarella ruoka oli ollut lempipuheenaiheemme koko ajan, ja moni oli haaveillut hampurilaisateriasta jo viikkoja! Ainakin mie olin selvästi kasannut melkoisesti odotuksia tälle aterialle, mutta tämäkään ruoka ei vastannut niitä mielikuvia. Mäkin hampurilainen maistui samalle kuin se aina maistuu, eikä niin ihmeelliseltä kuin mie olin haaveillut! Nyt jos vielä Fazerin sininen olisi pahaa, mie voisin vaipua kokonaan epätoivoon.

Tunnelma porukan kesken oli miun mielestä hyvä koko paluumatkan. Monet olivat vielä kiinni toisissaan, ja ainakin finalisteilla oli varmasti vielä paljon läpikäytäviä asioita ja sopeuduttavaa. Me muut aloimme vähitellen olla enemmän ja enemmän omillamme ja nauttia siitä, ettei toisen kyljessä enää tarvinnut olla. Mutta välillämme oli sellainen tuttuus, kuin olisimme olleet vähintään vuoden vaellusreissulla jossain erämaassa. Tunsimme toisemme hyvin, ja nyt, kun meillä oli myös mahdollisuus antaa toisillemme tilaa ihan eri tavalla kuin saarella tai resortissa, jokainen sai viimein olla juuri sellainen kuin oikeasti oli.

Nagasta lensimme lyhyen lennon Manilaan, jossa olimme yhden yön hotellissa. Mie sain sattumalta ilokseni yhden hengen huoneen (toisin kuin jotkut väittävät, mie en ollut lahjonut ketään, vaan miut vain määrättiin siihen huoneeseen). Ihka oikea, puhdas hotellihuone, hieno vessa ja suihku, kaikki yksin miun! Mutta mie en todellakaan ollut huoneessa ihan yksin. Mie nimittäin näin illalla torakan kiitämässä sohvan alle. Mie nukuin toinen silmä auki koko yön peläten että se hyökkää sänkyyn tai jotain. Siis mie, joka olin just nukkunut taivasalla saarella ties minkä eläinten seurassa melkein kuukauden Selviytyjissä, en enää kestänyt edes yhtä torakkaa! 😉

Kävimme hotellin lähellä illallisella, ja tällä kertaa jokainen sai valita itse, missä ja mitä halusi syödä. Osa palasi jo menomatkalta tuttuun filippiiniläisravintolaan sen mausteisen tofu -sisigin vuoksi. Toiset, kuten mie ja Inga, halusimme jo jotain ihan muuta, ja menimme italialaiseen ravintolaan. Oli ihanaa syödä pastaa possunkorvien sijaan! Illalla mie pesin matkavaatteitani hotellin itsepalvelupesulassa, mutta kisavaatteet jätin kotiin pestäviksi. Seuraavana aamuna jotkut porukastamme kävivät shoppailemassa (Manilasta löytyy mm. maailman kuudenneksi suurin ostoskeskus Mall of Asia). Mie köllöttelin mieluummin huoneessani, katselin tv:tä ja kuuntelin musiikkia. Lounaan jälkeen pääsimme viimein oikeasti kotimatkalle, eli lentomatkalle Hong Kongin kautta Suomeen.

On vaikea kuvailla millaista oli tulla takaisin Suomeen. Oli maanantaiaamu kesäkuun alussa, klo 05:30, kun Helsinki-Vantaan lentoaseman tuloaulassa, matkalaukkuhihnan vieressä, me kilpailijat jätimme toisillemme jäähyväiset. Samalla heitimme hyvästit koko reissulle. 39 päivää ja 39 yötä, niin kauan me olimme olleet yhdessä ja poissa kotoa. Toisella puolella ovia odotti jokaisen oma elämä ja tälle puolelle jäisivät saarielämä ja Selviytyjät.

Oli outoa nähdä oma puoliso ja hauskaa nähdä kilpakumppaneiden puolisot. Me olimme nimittäin kaikki kertoneet toisillemme läheisistämme niin paljon, että meistä tuntui, kuin tuntisimme heidät, vaikka emme olleet kuin nähneet heidän kuvansa. Oma puoliso tuntui nyt paljon vieraammalta 😉 Kotiin tultuani avasin matkalaukut pihalla torakoiden ja muiden mahdollisten salamatkustajien varalta. Samasta syystä matkatavarat viettivät 70- asteisessa saunassa kuutisen tuntia heti kotiinpaluun jälkeen, kuulemma niin pääsee eroon mahdollisista hyönteisten munista. Sen sijaan, että mie olisin itse mennyt saunaan pitkän reissun jälkeen, mie siis paistoin miun matkatavaroita siellä 😉

Saarella mie olin kaivannut ehdottomasti eniten puhtaita vaatteita, ja olin kuukauden aikana ajatellut lukuisia kertoja lämpimästi omaa pyykinpesukonettani. Manilassa mie siis pesin osan matkavaatteistani, mutta kotona, heti paluupäivänä, mie pesin saarivaatteet kolme kertaa kuudenkympin pesuohjelmalla, tuloksetta. Niitä kisavaatteita ei saa puhtaaksi enää koskaan. Sen sijaan pesupussi sai uuden, mielenkiintoisen sävyn!! Kisavaatteet haisevat muuten edelleen, nyt puolen vuoden jälkeenkin, saarelle; merivedelle, auringolle ja suolalle, hyttysmyrkylle, hielle ja aurinkorasvalle – eli Selviytyjille ja seikkailulle.

Selviytyjät-terveisin,