Uusi, yhdistynyt Buhawi-heimo nukkui ensimmäisen yönsä taivasalla rantahiekalla, koska laavua ei vielä ollut. Tunnelma oli muilla aika kepeä ja iloinen. Mie sen sijaan olin äänestyksen ja sen jälkeisen kaksintaistelun jäljiltä surullinen ja itkin salaa itsekseni yöllä. Mie ikävöin kotiin, sillä olin jo ehtinyt antaa ikävälle vallan. Toisaalta olin helpottunut, koska sain jatkaa pelissä. En kuitenkaan osannut olla pelkästään iloinen pelini jatkumisesta, sillä tulevaisuuteni pelissä näytti synkeältä. Mikä estäisi kanssakilpailijoitani äänestämästä minua uudelleen ulos heti seuraavassa heimoneuvostossa? Yksilökoskemattomuuden mie voittaisin suurin piirtein sitten kun vesipuhvelit lentäisivät.
Kaikki me yhdistyneen heimon jäsenet olimme varmasti ylpeitä itsestämme, sillä olimme Selvinneet kilpailun puoliväliin saakka. Toisaalta kilpailijoita oli jäljellä edelleen kymmenen ja yhdistynyt heimo oli jopa suurempi kuin pelin alun kahdeksan hengen heimot. Iso porukka toi Buhawin leirielämään omat haasteensa. Mm. laavusta pitäisi tehdä riittävän suuri, ja ruokahuoltokin vaati enemmän töitä kuin pienemmissä heimoissa. Ja tarvitsimme pikimmiten vessan: kymmenen henkeä ei voinut kaivaa rantahiekkaan montaa päivää kuoppia eikä viidakkoa sopinut miinoittaa.
Tässä leirissä oleskeltaisiin lopulta vielä lähes kaksi viikkoa, joten hygieniasta täytyi huolehtia. Mie ja Sara rakensimme siis Buhawille vessan. Innosta puhkuen ryhdyimme toimeen, kumpikin täysin vailla kokemusta riu’un rakentamisesta. Intomme latistui hiukan, kun seuraavan puolen tunnin ajan kuljimme edestakaisin rantaa pitkin pitkää bambua perässämme raahaten.
Riuku piti ymmärrettävistä syistä rakentaa suojaiseen paikkaan riittävän kauas leiristä. Leirin takana oleva harva viidakko ei oikein tullut kyseeseen, sillä sieltä ei löytynyt yhtään rauhaisaa soppea. Päädyimme rannan toiseen, kallioseinään päättyvään päähän, josta lopulta löytyi metsän puolelta sopivan suojainen paikka, vain muutaman askeleen päästä rannasta. Siellä oli tarkoitukseen sopiva poikittainen pitkä puunoksakin valmiina, eli jippii, luonnon oma riuku!
Se oksa oli tosin hillittömän korkealla, joten lyhytjalkaisille kuten miulle, vessassa käyminen tulisi muistuttamaan lähinnä telinevoimistelua eritasonojapuilla. Nauroimme Saran kanssa vedet silmissä kun yritimme vuorotellen ja yhtä aikaa tasapainoilla oksalla istuen. Se oli kuitenkin ehdottomasti paras – ja ainoa mahdollinen- paikka vessalle, joten se sai kelvata. Asettelimme bambumme sievästi siihen riukumme viereen vessapaperitelineeksi ja roskapussin sen alle. Lapiolla jokainen kantaisi hiekkaa rannalta sitten riu’un alle kasaan. Jos näin hieno ja ajatuksella rakennettu vessa ei kelpaisi muille, niin saisivat itse tulla rakentamaan paremman!
Leirielämää
Paljon porukkaa pienessä leirissä tiesi myös levotonta ja rauhatonta tunnelmaa. Ns. nuorisoliittouma eli Viivi, Nora, Kai ja Kasperi, oli päässyt takaisin yhteen, ja se ilahdutti heitä kovasti. Mie kaipasin takaisin rauhalliseen ja seesteiseen Kuwagoon.
Mie luulin varautuneeni kaikkeen ennen Selviytyjien alkua, mutta tähän mie en ollut osannut varautua. Mie olin valmistautunut kilpailuun ja juonitteluun, mutta päädyin keskelle kesäleiriä. Miun huumorini ei uponnut kehenkään muuhun kuin Saraan ja mie tunsin itseni ulkopuoliseksi ja erilaiseksi. Olin Kuwagossa ja heimojen yhdistyessäkin vielä toivonut, että voisin yrittää lähentyä esimerkiksi Noran kanssa, mutta huomasin nopeasti, ettei siitä tulisi mitään.
Näytä tämä julkaisu Instagramissa.
Ensimmäinen yksilökilpailu
Meistä kaikista oli jännittävää siirtyä seuraavaan Selviytyjien vaiheeseen eli yksilökilpailuihin. Jokainen kilpailisi nyt yksin ja pääsisi näyttämään omat kykynsä. Ensimmäinen yksilö-palkintokilpailu oli jälleen yksi Selviytyjät-klassikko, ”Huojuva talo”. Toisella kädellä piti köydestä vetämällä pitää keikkuvaa tasoa tasapainossa ja samalla rakentaa tasolle palikkatornia. Se voittaa, joka ensimmäisenä saa tornin valmiiksi.
Mie en ollut yhtään kisafiiliksessä enkä näyttänyt kykyjäni, jos niitä palikkatornin kokoamiseen miulla oli (ei ollut 😉 ). Mie olin edelleen alakuloinen ja yhdistymiskilpailun jälkeen vihasin intohimoisesti kaikkia köysiä ja naruja. Viivi tietenkin voitti kilpailun. Palkintona oli oikeus blokata jonkun ääni heimoneuvostossa, ja kaikki tiesivät, että Viivi blokkaisi miun äänen.
Keskustelimme Saran kanssa jo palkintokilpailun jälkeen tulevasta äänestyksestä. Numerot olisivat vielä puolellamme, mutta vain täpärästi. Suunnittelimme Viivin äänestämistä, jos hän ei voittaisi koskemattomuuskilpailua. Inga sanoi tulevansa suunnitelmaan mukaan ja uskoi saavansa Tainan mukaan. Sara oli varma, että myös Juhani olisi mukana. Jos Petra, Kasperi tai molemmat lähtisivät suunnitelmaan mukaan, saisimme äänestettyä Viivin pois, huolimatta miun äänen blokkaamisesta. Suunnitelmamme saattaisi toimia.
Estemäkijuoksu
Koskemattomuuskisa oli Estemäkijuoksu. Oli hiton kuuma päivä ja kisa käytiin kukkulan rinteessä, mihin ei tuullut yhtään. Mie olin hyvin motivoitunut kisaan tullessani, mutta minua otti heti valtavasti päähän kun näin millainen kisa olisi. Siis kyseessä ei ollut ainoastaan juoksukilpailu, mutta oikein estejuoksu ylämäkeen ja vieläpä lisäpainojen kanssa! No kas kun ei Cooperin testi tropiikissa 😉 Tämä oli jo ihan naurettavaa. Miulla tai oikeastaan kovin monella muullakaan ei olisi mitään mahdollisuuksia vahvimpia kilpailijoita, taikka lähinnä Kaita, vastaan.
Kilpailussa oli kolme karsintakierrosta, joista jokaisella putosi pari kilpailijaa pelistä pois. Kun kuulimme, että pudonneet kilpailijat antaisivat aina omat lisäpainonsa valitsemalleen kilpailijalle, syntyi hyvä tilaisuus taktikoida. Tietenkin painot annettaisiin sille, jonka ei halunnut voittavan koskemattomuutta. Miun nähdäkseni suunnitelma oli selvä: mie antaisin painot Viiville ja oletin, että muut antavat painonsa Kaille. Kumpikaan heistä ei voittaisi kilpailua, ja meillä olisi valinnanvaraa äänestykseen.
Kisa koostui rinteessä juoksemisesta, esteiden alittamisesta ja ylittämisestä, keinulaudasta, puomista ja sen sellaisesta. Mie olin ihan kypsä jo juostuani mäen alas ja noudettuani ensimmäiset lisäpainot. Tasapainottelin ensimmäisten esteiden yli mäen alla ja kun näin ensimmäisten kilpailijoiden kirmaavan siinä kohtaa jo lähes maaliin, jätin suosiolla loppuradan juoksematta. Ylämäkijuoksu ei tosiaankaan ollut miun laji!
Mie, Petra ja Inga putosimme ensimmäisellä kierroksella. Mie annoin suunnitellusti lisäpainoni Viiville. Petra antoi painonsa jostain syystä Tainalle ja Inga puolestaan antoi painonsa Saralle. Mie en ymmärtänyt kummankaan valintaa. Eikö tässä pitänyt pudottaa vahvimmat ensin? Kukaan ei antanut Kaille lisäpainoja ensimmäisellä kierroksella.
Toisella kierroksella kisasta pudonneet Nora ja Viivi antoivat painot Juhanille ja Saralle. Kai ei vieläkään saanut lisäpainoja keneltäkään. Kolmannella kierroksella pudonnut Juhani antoi lisäpainonsa Kasperille, ja Sara antoi painot Kaille. Finaalissa oli jäljellä Kasperi, Taina ja Kai, ja kuten arvata saattoi, viimeiselle kierrokselle annetuista lisäpainoista huolimatta Kai voitti. Epäilemättä muiden ”taktiikka” oli osasyynä siihen.
Miun olisi ehkä pitänyt välittää miun omasta mielestäni nerokas taktiikkani hiukan paremmin muille oletetun liittoumani jäsenille, sillä nyt kaikki meni kyllä niin pieleen kuin vain voi. Mie olin ilmeisesti lähinnä ajatellut taktiikkaani hiljaa mielessäni enkä sanonut sitä ääneen, koska muut eivät tehneet lainkaan niin kuin odotin. Mie olin pettynyt itseeni ja muihin.
Liittoumien rajat paljastuivat kilpailussa ja samalla paljastui myös se, ettemme me Saran kanssa voisi sittenkään luottaa joihinkin oletettuihin liittolaisiin. Mie kävin mielessäni ihan kuumana. Mikä näitä ihmisiä vaivasi, Selviytyjät oli kilpailu! Kai oli kyllä todella hyvä kaikissa fyysisissä haasteissa, mutta ei siitä hänelle mitään haittaa ollut, että muut auttoivat häntä parhaansa mukaan.
Kilpailun jälkeen meidät yllätti trooppinen sadekuuro, joka ei ikävä kyllä viilentänyt miun kiukkua lainkaan. Sade kuitenkin tuntui hyvältä kaiken suolavedessä peseytymisen jälkeen ja olinkin ehtinyt kaivata suihkua jo sieltä Carabaon alkupäivien myrsky-yöstä lähtien. Oli hauskaa, kun kaikki tuotannon jäsenet suuntasivat sateelta suojaan, ja kaikki kilpailijat puolestaan sateeseen! Tällä kertaa kukaan ei tainnut kuitenkaan riisuutua, vaan helteessä mukavasti viilentävästä makeanveden suihkusta nautittiin vaatteet päällä 😉
Mikä tässä nyt mättää?
Leiriin palatessamme mie ja Sara olimme hämmentyneitä. Emme ymmärtäneet, mikä näitä ihmisiä vaivasi. Miksi he antoivat Kain ja Viivin voittaa ja jopa auttoivat heitä? Miksei kukaan muu kuin me suunnitellut heidän ulos äänestämistä?
Viivi, Kai, Kasperi ja Nora eivät leirissä tai kilpailuissa kummemmin salailleet liittoumaansa ja mie olin ihan varma, että kaikki muutkin kuin Sara ja mie näkivät sen. Sen nelikon liittouma oli tiivis ja kaikki jotka siihen touhuun lähtivät mukaan, saisivat jatkossa kamppailla sijoista 5 alaspäin. Nuorisoliittoumassa oli neljä jäsentä, joista kaksi oli epäilemättä vahvimmat kilpailijat pelissä. Meitä muita oli kuusi. Jos me kuusi liittoutuisimme, me voisimme äänestää ne neljä yksitellen ulos. Ja kun se liittouma olisi hajotettu ja fyysisesti kovimmat pelaajat pudotettu, meidän mahdollisuutemme edetä pelissä jopa finaaliin saakka paranisivat melkein eksponentiaalisesti. Tie finaaliin olisi käytännössä meille kaikille muille auki, jos kaikki pelaisivat hetken yhteen. Ta-daa, meidän suunnitelmamme oli nerokas!
Mutta miun ja Saran lisäksi kukaan muu ei nähnyt peliä näin. Kaikki pelasivat jotain ihmeellistä ”omaa peliään”. Kukaan ei nähnyt, että vaikka yksilökisa olikin alkanut, ei kukaan meistä pääsisi yksin finaaliin saakka. Ja joukossamme oli yksi hyvin vahva liittouma ja vieläpä ns. power couple, tai kuten Sara sanoi, kuningas ja kuningatar, joiden voittoa jotkut tuntuivat suorastaan jopa toivovan. Meidän mielestämme Viivin ja Kain pois äänestäminen piti tehdä mahdollisimman nopeasti eikä heitä missään nimessä saanut enää päästää pidemmälle pelissä. Tämän illan heimoneuvostossa Kaita ei voinut äänestää, mutta Viivi oli suojaton ja vähemmistössä. Mutta sen seijaan, että ihmiset olisivat tarttuneet tilaisuuteen, miun ja Saran hyvä suunnitelma oli yllättäen ajautumassa pahasti vastatuuleen.
Joidenkin kilpailijoiden taktikointi tai sen puute oli herättänyt siis huomiota koskemattomuuskilpailussa. Mie olin myös kuullut, että Juhani oli tehnyt jonkinlaisen liittouman Kain kanssa ja Petralle puolestaan oli tarjottu viidettä paikkaa nuorisoliittoumassa. Inga ja Taina näyttivät olevan hyvin tiiviisti jutuissa Noran kanssa. Taina sanoi miulle olevansa tyytyväinen päästyään heimojen yhdistymiseen saakka, ja että nyt hän ajatteli että viides sija olisi hänelle riittävä. Viides sija? Mie olin ja olen edelleen sanaton.
Meidän tilannettamme kuvasi parhaiten tv:ssä näytetty keskustelu Ingan ja Tainan välillä: he totesivat yhdessä, että Viivi ja Kai olivat pelissä nyt vahvassa asemassa ja vahvassa liittoumassa keskenään. Heidän mukaansa ”jotain pitäisi tehdä, ei tämä näin voi jatkua.” Ja heti siihen perään: ”ei me tänään ehditä enää tekemään mitään, mutta jos tästä äänestyksestä selvitään, niin sitten pitää tehdä jotain.” Ilmeisesti he ajattelivat tehdä jotain ehkä seuraavana päivänä, eli vasta sitten kun meitä muita olisi jo yksi vähemmän. Uskomatonta.
Viimeisenä toivona Sara ja Kasperi yrittivät puhua Noralle ja vakuuttaa hänet siitä, että Noran ei kannattaisi seurata Viiviä ja Kaita, vaan loikata toiseen liittoumaan. Nora sanoi, ettei uskonut Viivin ja Kain äänestävän häntä koskaan ulos. Kun Sara ja Kasperi yrittivät sanoa Noralle, että Viivi ja Kai päätyisivät finaaliin ilman Noraa, jos peli jatkuisi tälläisenä, Nora vain totesi, että jos Viivi ja Kai pääsisivät finaaliin saakka, he varmaankin ansitsisivat voiton. Noran mieltä ei voinut kukaan muuttaa.
Kun asiat lähtevät menemään pieleen, ne menevät pieleen
Ennen heimoneuvostoon lähtöä tuli siis mutkia matkaan. Hyvä suunnitelmamme äänestää Viiviä oli jonkun toimesta vuodettu Viiville saakka ja lisäksi Nora oli kertonut Viiville, mitä Sara ja Kasperi olivat hänelle puhuneet. Viivi oli hyvin kiukkuinen ja vaati että Sara äänestetään pois. Kaksi liittoumaa olivat napit vastakkain ja illan äänestys näytti olevan pelin jatkon kannalta ratkaiseva.
Mie olin melkein heimoneuvostoon lähtöön saakka haastattelussa ja jäin sivuun viime hetken keskusteluista. Kun saavuin takaisin leiriin, hässäkkä oli jo täydessä vauhdissa. Tässä vaiheessa keskusteluja leirissä ei edes yritetty enää salata, vaan ihmiset siirtyilivät avoimesti porukasta toiseen jutellen siitä kuka äänestäisi ketä. Tässä porukassa salaisuuksia ei ollut tapana tähän mennessä pitää, eikä tämä päivä tuonut poikkeusta.
Sara tuli miun luokseni ja sanoi, että yhtäkkiä häntä ollaan äänestämässä ulos ja hän halusi äänestää Viivin sijaan tänään Petraa. Sanoin Saralle moneen kertaan, että jos hän halusi vaihtaa äänet Petralle, hänen piti olla varma, että numerot olisivat muutoin meidän puolellamme. Miun ääni blokattaisiin, joten äänestys oli menossa todella tiukalle.
Hyvä suunnitelmamme oli nyt levinnyt käsiin. Me muut jäisimme sittenkin vähemmistöön ja nuorisoliittouma Petran ja Tainan avustuksella äänestäisi jonkun meistä, ehkä Saran, tai todennäköisemmin miut, ulos.
Auringon laskiessa lähdimme leiristä kohti heimoneuvostoa. Mie katsoin taas taakseni. Buhawin leiri ei ollut ollut miun kotini kuin pari päivää enkä ikävöisi sitä niin paljon kuin Kuwagoa. Mutta olin silti haikea, sillä valmistauduin taas pelistä putoamiseen ja jätin mielessäni jälleen kerran jäähyväiset Selviytyjille. Jälleen kerran. Tästä oli tulossa ikävä tapa.
Buhawi ensimmäistä kertaa heimoneuvostossa
Ensimmäinen heimoneuvosto yhdistymisen jälkeen oli meidän tilanteestamme huolimatta kutkuttavan jännittävä kokemus. Mie olin samalla tavalla innoissani kokemuksesta kuin silloin kauan sitten Kuwagossa olin ollut ensimmäisessä heimoneuvostossani. Miusta oli oikeasti hauskaa päästä vastaamaan Juuson kysymyksiin.
Heimoneuvostossa menee aikaa ja Juuso kyselee kilpailijoilta paljon enemmän kuin mitä tv-jaksossa näytetään. Kaikilla kilpailijoilla tuntui olevan omanlaisensa taktiikka heimoneuvostossa. Jotkut pelasivat sielläkin sitä omaa peliään ja vastailivat sen mukaan enemmän tai vähemmän epämääräisesti. Toiset taas tuntuivat pitävän heimoneuvostoa rippituolinaan ja kokivat tarvetta kertoa Juusolle ihan kaiken. Kumpikin tapa saattoi paljastaa kilpailijoista ja heidän taktiikastaan muille paljon. Mie pysyttelin melko avoimella ja suorapuheisella linjalla lähinnä siksi, ettei miulla ollut mitään syytä peitellä liittoumaani, se oli kaikkien tiedossa.
Juuso kysyi miun mielipidettäni siitä, ettei Kaille annettu kilpailussa painoja ennen kuin viimeiselle kierrokselle. Mie annoin kaiken turhautumiseni näkyä ja kuulua vastauksessani. Mie vastasin että jos olisin tiennyt, että kukaan muu ei anna painoja Kaille, olisin taatusti antanut omani hänelle. Mie en vain arvannut, että meillä on porukassa ihmisiä, jotka vain suoraan antavat voiton Kaille!
Kun Juuso sanoi, että on aika äänestää, miun mahan pohjasta kouraisi inhottavalla tavalla. Olin ihan varma, että putoan pelistä. Mie rupesin katselemaan, minkä soihdun hakisin sammutettavaksi ja mietin jo, mitä sanoisin sitten loppuhaastattelussa. Muutamaa päivää aiemmin mie olinkin jo valmiiksi miettinyt, miten kiva olisi kuulla mieheni ääni puhelimessa, joten sitä miun ei enää tarvinnut pohtia 😉
Kun äänestystulos sitten selvisi, mie olin todella ällistynyt. Miun sijaan Sara äänestettiin ulos äänin 5-3. Mie olin järkyttynyt ja valtavan pettynyt, ja näin Saran ilmeestä että niin oli hänkin. Kasperi ja Petra olivat odotetusti valinneet puolensa ja äänestäneet nuorisoliittouman kanssa. Joku oli äänestänyt minua, myöhemmin kävi ilmi että se oli Taina, mutta kukaan ei vielä tänäkään päivänä tiedä, miksi. Mutta mie näköjään keräsin ainakin yhden pakollisen äänen kaikissa heimoneuvostoissa, joissa vierailin, joten siitäkin oli muodostumassa jo perinne 😉
Ymmärrän kyllä hyvin, miksi nuorisoliittouma äänesti Saran ulos, taktisesti se oli heille oikein hyvä päätös. Sara on nimittäin todella hyvä tyyppi ja oli erittäin kova pelaaja. Viimeistään ensimmäinen yksilö-koskemattomuuskisa oli osoittanut että Sara oli myös fyysisesti hyvin vahva kilpailija. Saralla olisi ollut hyvät mahdollisuudet myös kääntää koko pelin kulku, jos hän olisi saanut lisää aikaa. Nuorison kannalta Saran pudottaminen oli toki järkevää. Sen sijaan meidän muiden kannalta Saran pudottaminen tapahtui ihan liian aikaisin ja miusta tuntui, että muut, eli Taina, Petra ja Kasperi, olivat pudottaneet pallon pahasti.
Myös miulle jäi runsaasti jossiteltavaa Saran putoamisessa. Miun varovaisuus ja pelko kostautuivat. Mie pelkäsin vain putoavani itse ja keskityin siihen sen sijaan, että olisin pelannut fiksusti ja rohkeasti. Olin – ja olen edelleen varma, että jos olisimme Saran kanssa pelanneet rohkeammin Viiviä silloin ulos, äänestyksen tulos olisi ollut ihan toinen.
Mutta miun ainoa varma liittolaiseni, Sara, oli nyt poissa pelistä. Hän oli ollut miulle pelissä läheisin kilpailija, jonka seurassa mie olin oikeasti viihtynyt. Mie olin ollut tähän mennessä jo nesteessä ja nyt mietin, että tuleeko myös yöllisestä itkemisestä heimoneuvoston jälkeen miulle jokin perinne. Joka päivä mie sukelsin syvemmälle kurimukseeni.
Mie halusin kuitenkin uskoa, että miulla – ja meillä – oli silti vielä toivoa. Ei ollut syytä luovuttaa, sillä mitä tahansa voi vielä tapahtua. Meitä oli jäljellä riittävästi, että me voisimme edelleen kääntää pelin eduksemme. Jo seuraavana aamuna kaikki voisi näyttää ihan erilaiselta…
Saariterveisin,
