Juuri ennen edellisillan heimoneuvostoa tapahtui jotain. Kuten kerroin, lähtiessämme kävelemään kohti heimoneuvostoa, Inga ilmestyi pimeydestä miun viereen ja kuiskasi hätääntyneenä, että se olikin hän, joka äänestettäisiin ulos. Meillä oli Ingan kanssa vain muutama sekunti aikaa ennen kuin kaikki huomaisivat meidän juttelevan, mutta ehdin kysyä, kuka sen tiedon hänelle kertoi, ja Inga vastasi ”Taina”. (Ei mikään yllätys, että Taina paljasti taas suunnitelmia muille …) Taina oli siis pettänyt Ingan. Ja samalla myös miut. Jälleen.
Supattaessaan miun korvaan Inga samalla työnsi pimeyden turvin miun käteen jonkun nahkaisen läpyskän. Hän supisi hätäisesti, että se oli jonkinlainen palkinnon lunastussymboli, ja hän halusi, että mie käyttäisin sen jatkossa jos hän nyt putoaisi. Mie tungin hämmentyneenä läpyskän alushousuihini (note to self: ota Selviytyjiin shortsit, joissa on taskut!). Ja heimoneuvostossa Inga sitten äänestettiin ulos.
Trio Surkeat
Päivä 23. Aamulla mie kelluin rantavedessä Juhanin ja Tainan seurassa, ja Juhani sanoi, että meidän kolmen pitäisi pitää nyt tästä eteenpäin yhtä. Mie olin luullut, että me olimme Juhanin kanssa pitäneet yhtä tähän mennessäkin, mutta näköjään ei, uppistakeikkaa! 😉 Juhani totesi, että me kolme emme voisi mitenkään pärjätä kisoissa nuorisolle eli Kaille, Viiville ja Noralle, ja lisäksi näillä kolmella oli hyvin vahva liittouma. Mie suorastaan puhisin kiukusta, koska tästähän mie olin puhunut suu vaahdossa jo parin viikon ajan, mutta mukavaa, että hänellä nyt välähti.
Mutta ei Tainalla. Tainalla ei välähtänyt, sytyttänyt tai säteillyt. Tainan olisi pitänyt ymmärtää olevansa vaarassa, kun Inga oli pudotettu. Nuorisoliittouma ei koskaan äänestäisi omiaan pois, ja näin ollen Tainan, miun ja Juhanin ulos äänestäminen tulisi nyt ajankohtaiseksi. Näytti siltä, että Tainan haave viidennestä sijasta saattaisi toteutua, sillä me kolme olimme nyt tässä pelissä vääjäämättä matkalla sijoituksille 5.-7. Vaikka liittoumamme Juhanin ja Tainan kanssa olisi todellinen, oli meidän surkea triomme nyt tässä pelissä auttamattoman myöhässä. Enkä mie edes voinut laittaa uskoani näihin kahteen, sillä he olivat kumpikin sukeltaneet niin syvälle Kain joogahousujen taskuun, että hyvä jos jalkapohjat näkyivät! Kenen kanssa tässä nyt liittoutua?
Ennen palkintokilpailua mie sain nähtäväkseni lunastussymboliin liittyvän kirjeen, josta selvisi miten sitä voisi käyttää. Mie totesin, että oli palkinto mitä tahansa tämän päivän kisassa (vaikka sitten sushi-baari, ja mie todella inhoan sushia!), miun olisi pakko käyttää symboli tänään ja lunastaa se palkinto. Mie en ehkä saisi enää uutta mahdollisuutta, koska miut saatettaisiin hyvinkin äänestää seuraavaksi ulos. Ja mie kävelisin ennemmin vaikka lunastussymboli taskussa (taikka siis alushousuissa 😉 ) ulos koko Selviytyjistä, ennemmin kuin antaisin sen eteenpäin. Miulla ei nimittäin ollut ketään, kenelle olisin sen halunnut antaa.
Itse asiassa mie tiedustelin, että jos mie pöllin palkinnon, johon pitäisi valita muita mukaan, voisinko halutessani mennä yksin? Mie en oikeasti halunnut ketään näistä heimolaisistani seurakseni palkintoreissulle. Tuotannosta kuitenkin vastattiin, että yksin meneminen ei ollut sallittua. Mie harkitsin jo, etten käyttäisi koko symbolia, koska minua harmitti jakaa palkintoa näiden ihmisten kanssa. Mutta ajattelin, että Inga olisi kiukkuinen, jos symbolia ei käytettäisi lainkaan. Joten tänään mie lunastaisin palkinnon, oli kisa ja palkinto mitä tahansa.
Värilaatat
Palkintokisa oli nimeltään Muistin varassa. Selviytyjissä on perinteisesti ollut jokin muistikilpailu joka kaudella, ja miekin olin sellaisia harjoitellut etukäteen. Mie en kuitenkaan ollut lainkaan itsevarma. Miusta tuntui, että yli 20 päivää nälässä ja kuumuudessa saarella olivat pehmentäneet miun pään lopullisesti. Kaikki meistä olivat huomanneet, että saarella jo yksinkertaisetkin jutut ja asiat katosivat koko ajan mielestä ja ajatuksenjuoksu oli hidasta ja työlästä.
Oli kuitenkin hauska päästä edes kokeilemaan, sillä kisan voittajalle oli luvassa mukava palkinto: rentouttava iltapäivä hieronnassa ja makoisa lounas, jolla oli tarjolla mm. aiemmilta Selviytyjät Suomi-kausilta jo kuuluisaa mangosmoothieta. Mie olin oikein tyytyväinen palkintoon ja mielelläni ryöstäisin sen. Mie olin ainut, joka ei ollut saanut vieläkään nauttia yhdestäkään yksilökisan voitosta tai palkinnosta, ja jo oli aikakin, että miullakin olisi kivaa! Minua hymyilytti jo kisan alussa, sillä voittaisin kisan tai en, mie saisin silti tämän palkinnon 😉
Ja kerrankin kyseessä oli kisa ilman mitään juoksukilpailua tai painonnostoa, joten muillakin kuin Kailla ja Viivillä oli mahdollisuuksia voittoon. Melkein heti kisan alkuun yllätyimme, kun Kain akilleen kantapää löytyi viimeinkin. Muistipeli ei kuulunut Kain vahvuuksiin, ja hän putosi kisasta nopeasti. Mie en tietenkään toivonut kenellekään epäonnistumista, mutta olihan se mukavaa, että muillakin oli edes jossain kisassa saumoja voittoon.
Kisa meni miun osalta ihan odotetusti. Mie pysyin hyvin mukana useamman kierroksen, mutta lopulta miun kykyjeni rajat tulivat vastaan. Mie päädyin jaetulle kolmannelle sijalle, mikä oli miusta mukava sijoitus. Miun harjoitteluni kotona tuotti näköjään kivasti pelissä tulosta, vaikkei voittoa tullutkaan. Mutta taas yksi kilpailu, jossa mie en jäänyt viimeiseksi!
Ryöstö
Loppukisa käytiin Kasperin ja Juhanin välillä. He taistelivat käsittämättömän monta kierrosta, kunnes Juhani teki virheen. Kasperi oli riemuissaan voitostaan ja minun kävi hetken ajan häntä sääliksi. Toisaalta Kasperi oli jo voittanut ja saanut palkintoja riittävästi, ja nyt olisi vihdoin miun vuoro.
Kun asetuimme kaikki Juuson eteen palkinnon luovutusta varten, miun sydän hakkasi. Minua jännitti niin pirusti! Se nahkainen lunastuslätkä oli ollut miun alushousuissa koko aamun ajan, kun miulla ei ollut sille muutakaan piilopaikkaa. Miulla ei ollut taskuja, kisapaikalle ei saanut tuoda reppua ja lätkä olisi erottunut rintaliiveistä liian selvästi. Nyt lätkä oli sitten nuhjuinen, hikinen ja märkä, enkä mie tiennyt, miten kaivaisin sen tyylikkäästi sieltä kalsareistani esiin. En myöskään ollut varma, missä kohtaa se lätkä piti esittää. Pitikö miun odottaa sitä, että Kasperi ehtisi Juuson viereen, vai pitikö miun hihkaista heti, kun Juuso julistaa voittajan? Päätin aiheuttaa pientä draamaa.
Mie hivuttelin sitä lätkää housuistani vähitellen. Juuso julisti Kasperin kisan voittajaksi. Kun Kasperi asettui Juuson viereen hymyillen, mie viittasin sydän pamppaillen ja kröhäisin kurkkuani: ”Öööh Juuso, miulla on tällänen symboli ….” Toivoin, että olisin voinut nähdä kaikkien ilmeet, mutta ainakin Kasperin ilme oli näkemisen arvoinen! Kasperi palasi surkeana takaisin riviin ja mie menin hänen tilalleen Juuson viereen voittajan paikalle.
Juuso tuoksui hyvältä, tai ehkä mie en oikeasti haistellut häntä sen enempää, mutta Juuso ei ainakaan haissut yhtä pahalle kuin me muut 😉 Pahoittelin hänelle kovasti, että se lätkä oli niin hikinen.
Pöydällä oli kolme mangosmoothieta, joten oli helppo päätellä, että voittajan piti valita mukaansa kaksi kaveria. Mietin kovasti, mitä tekisin. Kävin yksitellen kaikki kilpakumppanit läpi, enkä halunnut heistä mukaani oikeasti ketään. Noraa, Viiviä, Kaita tai Tainaa en todellakaan haluaisi mukaani, joten Kasperi ja Juhani olivat ainoa vaihtoehto. Kummankin kanssa tulin hyvin toimeen ja voisin yrittää saada puhuttua heitä kanssani liittoumaan. Sattumalta he olivat myös olleet kisan finalistit, joten valitsin heidät. Muiden hymyistä ja myöntelyistä päätellen sain valinnalleni kanssakilpailijoideni hyväksynnän, enkä ollut täysi sika heidän silmissään 😉
En uskonut, että miun valintani kuitenkaan vaikuttaisi siihen, äänestettäisiinkö miut seuraavaksi ulos. Kasperi väitti, että olisi valinnut miut mukaansa palkinnolle joka tapauksessa, mutta mie en oikeastaan uskonut siihen. Ja miulle se oli yhdentekevää, mie halusin vain smoothien ja ruokaa!
Miun ensimmäinen palkintoreissuni
Palkintolounas ja hieronta oli järjestetty suloiselle, pienelle saarelle. Maisemat olivat upeat, meri kauniin turkoosi ja meitä helli leppeä, lämmin tuuli. Ennen kuin saavuimme sinne, en ollut huomannut, miten paljon olin kaivannut vaihtelua tavalliseen rutiiniimme: se yksi ja sama Buhawin ranta ja leiri, samat ihmiset, sama vähäinen ruoka ja itseään toistavat päivät. Palkintoreissulla tajusin, että joskus ihminen vain kaipaa rutiineista irrottautumista. Nyt mie saisin pienen breikin pelin paineista ja ottaisin siitä kaiken irti.
Lounas ja hierontapöytä oli katettu pienen, sievän katoksen alle. Miusta tuntui, kuin olisimme olleet villi-ihmisiä, jotka likaisina ja resuisina pääsivät yhtäkkiä ryöstämään ruokaa. Hieronta ei tainnut kiinnostaa meitä lainkaan, vaan kaikkien meidän kolmen mielenkiinto suuntautui vain yhteen asiaan ja se nökötti odotti pöydällä: ruoka.
Meille oli tarjolla kesäkääryleitä ja chilikastiketta, hedelmiä ja sitä ihanaa mangosmoothieta. Ohikiitävän hetken ajan mie ajattelin, että proteiinia olisi saanut olla enemmän. Mitä olisinkaan maksanut lihapullista juuri nyt, mutta voi sitä onnea kun pääsin maistamaan ruokaa ylipäätään! Kääryleet olivat jumalaisen hyviä ja hedelmät ihanan raikkaita.
Olin odottanut, että samanlainen kireys ja kyräily jatkuisi vaikka olisimme kolmestaan, mutta tuntui että me kaikki rentouduimme ihan eri tavalla kuin leirissä pystyimme rentoutumaan. Jaoimme kaiken ruuan tasan meidän kolmen kesken. Luulen, että olisimme jutelleet niitä näitä, jos ruoka ei olisi kiinnostanut ihan niin paljon, mutta nyt lähinnä ahmimme rullia ja hedelmiä ja huokailimme, miten hyvää ruoka oli ja miten mukavaa meillä oli!
Chilikastike kesärullien kanssa maistui ihmeelliseltä. Vaikka carabaolaiset olivat tuoneet chilinsä tullessaan Buhawiin ja olimme maustaneet sillä riisiä, kaipasi jokainen meistä enemmän makua ruokaan. Mitä tahansa makua. Ja chili oli oikein hyvä maku. Tuoreet mangot ja ananas olivat tosi hyviä, mutta yllättäen pitaya (dragon fruit, lohikäärmehedelmä) ei ollut mitenkään ihmeellistä. Taidettiin käydä kauppaakin vähän, jompi kumpi pojista ystävällisesti vaihtoi palan mangoaan miun toiseen pitaya-palaani 😉
Onneksi tv-jaksossa ei näytetty ruokailuamme enempää, sillä se ei varmaankaan ollut kaunista 😉 Kuten olen jo sanonut, mie en erityisemmin vieläkään ollut tuntenut nälkää, mutta kun ruokaa oli tarjolla, mie kyllä ahmin sitä!
Ja se mangosmoothie oli juuri niin hyvää kuin aiempien kausien kilpailijat olivat kertoneet. Mikä ihmeellisintä, smoothien viileä lämpötila tuntui kuin uudelta maulta. Mie en ollut juonut yli kolmeen viikkoon mitään kylmää tai edes hiukan viileää. Juomavetemme oli koko ajan joko kädenlämpöistä tai vesipullossa auringossa lämmettyään suorastaan lämmintä. Ihanan mangon maun sijaan maagisinta oli siis itse asiassa smoothien kylmyys! Mie olin onnesta soikeana ja tunsin miten mielialani parani koko ajan.
Ahdettuamme itsemme täyteen ruokaa, oli hieronnan aika. Mie olin ensimmäinen hierottava. Miun maha oli ihan täynnä ja hierontapöydällä vatsallaan oleminen oli hankalaa, mie en pystynyt rentoutumaan yhtään. Hierojat olivat paikallisia ammattihierojia ja tyyli oli kieltämättä huvittava. Olin odottanut jotain thai-hieronnan tyyppistä mukavaa rentouttavaa hierontaa, mutta tähän sisältyi tavallisen rouhimisen lisäksi myös mm. raajojen venyttelyä ja korvista vetämistä (!). Hieronta tuntui kyllä hyvältä, mutta nauratti myös kovasti. Juhani meni hierontaan seuraavana ja Kasperi viimeisenä.
Vaikka tunnelma oli leppoisa, oli ruuan jälkeen kuitenkin aika puhua vähän asiaakin. Olin varma, että pojat olivat kyllä tätä odottaneetkin. Mie ehdotin heille liittoutumista ja vahvojen pelaajien, ensisijaisesti Kain, ulos äänestämistä heti kun tilaisuus tulisi. Kumpikaan pojista ei tuntunut kiinnostuvan miun ehdotuksestani. Olin hiukan ihmeissäni siitä, että kumpikaan ei noudattanut Selviytyjät-sääntöä nro 3; ”Suostu aina kaikkeen” (ks. Blogijakso 2 😉 ). Ei koskaan kannata paljastaa, että olet jonkun muun liittoumassa. Nyt mie viimeistään voin olla satavarma, ettei Kasperi tai Juhani aikonut liittoutua miun kanssa.
Kasperi ei ollut aiemminkaan ollut kiinnostunut Kain tai Viivin äänestämisestä, vaan oli toistuvasti perääntynyt. Olin silti harmissani, koska ajattelin, että pelimiehenä Kasperi edes harkitsisi uutta liittoumaa ja uusia mahdollisuuksia. Olin myös pettynyt, sillä Juhani oli juuri sanonut miullle (ja Tainalle), että pitäisimme jatkossa yhtä. Se siitä(kin) juonesta sitten.
Amulettihan se siinä
Kasperi oli hoksannut, että hierontapöydällä oli tyynyjen välissä pieni pussukka. Miekin olin sen hieronnan aikana nähnyt, mutta en ajatellut asiaa sen enempää. Oli vähän muutakin siinä mielessä ja ajattelin että se on joku tuoksujuttu tai joku mikrofoni tms. Olin etukäteen ollut aika varma, että joku amulettivihje tai amuletti tällaisen palkintoreissun aikana voisi löytyä (kuten sanottua, olisin mieluiten mennyt syömään ja hierontaan ihan yksin!), mutta ilmeisesti helle, kesärullat ja smoothie täyttivät miun ajatukset, kun en miettinyt pussukkaa enempää.
Mutta heti kun Juhani ei ollut paikalla, Kasperi syöksyi katsomaan pussukkaa ja sielläpä olikin amuletti. Voi jee mikä riemu meillä kummallakin, hyvä ettei hypitty ilosta, kunnes ymmärsimme, että amuletti olikin vain puolikas. Siis mitä nyt helvettiä, PUOLIKAS amuletti! Ohjeena oli: ”etsi toisen puolikkaan haltija”. No en tosiaan etsisi. Miulla ei ollut käytännössä mitään puheyhteyttä toiseen porukkaan heimossa, joten miun mahdollisuudet löytää puolikkaan haltija vaivihkaa olivat pyöreä nolla. Miun sydän valahti miun (täyden) mahan pohjalle saakka. Mie olin surkeassa tilanteessa. Toivo amuletilla pelastautumisesta oli mennyttä.
Minua ei harmittanut yhtään, että mie en löytänyt amulettipussukkaa ensin tai että nyt se hely oli Kasperin hallussa. Sen sijaan olin valtavan pettynyt, ettemme olleet löytäneet kokonaista amulettia, koska mie en tehnyt puolikkaalla amuletilla yhtään mitään. Eikä siitä puolikkaasta kyllä ollut Kasperillekaan hyötyä, eli en edes jaksanut olla huolissani asiasta. Kasperi ei ollut tyhmä, hän tiesi kyllä ettei amuletista kannata kertoilla ihan kelle tahansa.
Palkintoreissun jälkeen mie olin kuitenkin ihan hyvällä tuulella, mutta haikein mielin. Olisin halunnut saada Juhanin ja Kasperin kanssani liittoumaan, mutta se ei onnistunut. Harmin paikka. En halunnut kertoa kenellekään Kasperin puolikkaasta amuletista, koska oli päivänselvää, että se oli Kain liittouman hallussa. Miulla ei ollut mitään mahdollisuuksia saada sitä heiltä, eikä nähdäkseni ollut Kasperillakaan. Kertomalla hallussaan olevasta puolikkaasta Kasperi saisi heti maalitaulun selkäänsä. Ja mie tarvitsin vielä Kasperin kanssani liittoumaan.
Verkko kiristyy
Seuraavan päivän koskemattomuuskilpailu, Ruuvi kireällä, oli taas samaa sarjaa kuin aiemminkin, eli miulla ei ollut toivoakaan. Ensimmäisessä kilpailuosiossa meidän tuli juosta jättimäisen verkon yli ja hakea palikoita. Viisi nopeinta pääsi sitten rakentamaan palikkatornia ja kuljettamaan sen jonnekin toiseen paikkaan ja tekemään…jotain. (En vaivaudu selittämään loppua tarkemmin kun en päässyt sitä kokeilemaan) Jos mie olisin selvinnyt tornin rakennusvaiheeseen, miulla olisi ollut hyvä mahdollisuus pärjätä kisassa. Mutta kun mie en taaskaan päässyt ekalla kierroksella viiden parhaan joukkoon, niin en päässyt edes yrittämään. Verkkojuoksu(kaan) ei näemmä ole ihan miun laji 😉
Kisa käytiin kuumassa ja todella kosteassa viidakossa, joen rannalla. Kisapaikka oli itse asiassa yhdeltä Yhdysvaltojen Survivor-kaudelta tuttu. Olin innoissani tunnistaessani paikan, ja taisin kokea pienen fanihetkenkin. Mie seisoin samalla laiturilla, jolla miun suuret Survivor-idolit kuten Malcolm Freiberg, olivat seisoneet! Hetken miulla oli jopa harras olo, mie olin nyt itsekin osa Selviytyjät-historiaa 😉 Sitä paitsi juuri Malcolmilta mie olin matkinut idean harjoitella paastoamista ennen Selviytyjiä sen sijaan, että olisin pyrkinyt keräämään kiloja.
Mutta paastoaminen ei auttanut minua tässä koskemattomuuskisassa. Olkoonkin, että mie en ollut saarella nälkäinen (ja olin vieläpä juuri palkintolounaalla syönyt edellispäivänä), miun energiat olivat kuitenkin loppu ja mie olin ihan puhki. Mutta niin olivat kaikki muutkin, en mie ollut ainoa. Enkä mie olisi ennen Selviytyjiäkään voittanut sitä verkkojuoksukisaa, enkä usko että olisin voittanut Kaita ja Viiviä edes silloin kun olin parikymppinen. Mie en ollut koskaan ollut saman tason urheilija kuin he ovat.
Olin salaa kuitenkin pikkuisen iloinen, että en jäänyt kisassa viimeiseksi. Juhani tosin taisi jättää kisan kesken ja jäi sen vuoksi miun taakse. Mie sen sijaan en ikinä lopettanut kisaa kesken, vaan jatkoin vaan, kunnes toisin sanottiin, ja sen vuoksi Juhani oli miun takana erän päättyessä. Eli varsinaisesti mie en tainnut olla nopeampi kuin Juhani, mutta silti voitin hänet. Jei, pienet ilot!
Loppukisan seuraaminen sivusta oli tuskaa. Siis kirjaimellisesti tuskaa, sillä siellä viidakossa oli hirvittävän kuumaa ja kosteaa. Aiemmissa rannalla tai niityillä käydyissä kilpailuissa oli ollut lähes joka kerta kuuma, mutta huomattavasti kuivempaa, ja joskus jopa pikkuisen tuulta helpottamassa oloa (paitsi Domino-kisassa, joka oli ollut helvetti maan päällä). Mutta nyt olimme ilmankosteuden vuoksi kuin turkkilaisessa höyrysaunassa, mukava anismainen tuoksu vain puuttui. Kaikki hikoilivat, hiki tippui nenän päästä koko ajan, mutta pahinta oli, että ilman hikoiluakin jo pelkkä ilman kosteus tiivistyi iholle pisaroiksi. Sen lisäksi tatti miun otsassa vain kasvoi ja kasvoi sitä mukaa kun kilpakumppanit kasasivat palikkatornejaan. Mie olisin pystynyt tuohon ihan hyvin. Mie olisin voinut kerrankin pärjätä. Ja nyt jos koskaan miun olisi pitänyt voittaa koskemattomuus tai ainakin päästä edes lähelle.
Tällä kertaa Viivi vei voiton, mikä oli hänelle itselleen varmasti suuri helpotus, häntä varmasti harmitti jäädä koko ajan Kaille kakkoseksi. Pieni vinkki hänelle: Viivin olisi ollut paljon helpompaa voittaa kisoja, jos Kai ei enää olisi pelissä mukana! 😉
Ei voi olla totta
Saarella oli puhuttu jo alusta saakka, että Kai oli suurin uhka koko pelissä tasapuolisesti kaikille. Ja kenelläkään ei ollut yhtään hyvää syytä päästää Kaita finaaliin. Itse asiassa mie uskoin vakaasti tässä kohtaa, että ainut keino estää Kaita voittamasta oli pudottaa Kai ennen finaalia. Ja tänään olimme saaneet uskomatonta mutta totta, harvinaisen TOISEN tilaisuuden pudottaa hänet. Oli mahdollista, että tämän illan jälkeen uutta mahdollisuutta pudottaa Kai ei enää tulisi.
Jos joku tarvitsi Kain pudottamiseksi lisää ääniä, niin siinä mie käyskentelin ilman liittoumaa, valmiina äänestämään Kain ulos. Kaikki tiesivät, että mie olin ottanut Kain pudottamisen jo lähes elämäntehtäväksi eli mie lähtisin kenen tahansa suunnitelmaan mukaan, jos sen tuloksena Kai päätyisi tuomariston lehtereille. Mutta kukaan ei tullut miun luokseni.
Sen sijaan mie yritin sitten jututtaa muita. Kasperi vain hoki, että on vielä liian aikaista (!) äänestää Kai pois. Nora ja Viivi eivät lähestyneet minua tälläkään kertaa, ja mie kuulin huhua, että äänet tulisivat heiltä kolmelta miulle. Uskomatonta mutta totta, mie en taaskaan saanut ketään mukaani äänestämään Kaita.
Kain suunnitelma
Taina tuli leirissä kertomaan miulle Kain suunnitelman, että me neljä äänestäisimme Kasperia. Vastapuolella oli Kasperi, Viivi ja Nora, jotka äänestäisivät minua. 4-3 Kasperi putoaisi tänään, paitsi jos joku meistä lipeäisi tai lörpöttelisi meidän sopimuksestamme. Ja meillähän oli aina Taina juuri sitä varten…
Kasperi tuli kertomaan miulle tarinan, että kaikki muut muka äänestäisivät Tainaa tänään ja Taina minua. Mie harkitsin Kain suunnitelman paljastamista Kasperille, mutta päätin tällä kertaa luottaa hänen sijaansa Kaihin. Kai ei varsinaisesti ollut valehdellut miulle heimojen yhdistymisen jälkeen. Kasperi sen sijaan oli valehdellut jo monta kertaa ja valehteli jälleen.
Jos olisin kuullut huhun että muut kolme äänestäisivät jotain muuta kuin minua tänään, olisin ehkä kertonut Kasperille Kain suunnitelmasta ja yrittänyt liittoutua tyttöjen ja Kasperin kanssa. Mutta riski siihen, että Kasperi – tai joku muu – kertoisi paljastuksestani eteenpäin ja kaikki päätyisivät äänestämään minua, oli liian suuri. Olin yrittänyt kääntää Kasperin päätä jo melkein turhautumiseen asti. Tänään tulessa olisimme siis mie ja Kasperi.
Miulla ei ollut mitään muuta mahdollisuutta kuin äänestää Kasperia ja toivoa, että Kain juoni oli totta, ja että Kai saisi Tainan tottelemaan ja pysymään suunnitelmassa. Hassua, kaiken tämän ajan mie olin yrittänyt saada Tainaa kuuntelemaan muita kuin Kaita ja nyt mie yhtäkkiä toivoin, ettei Taina kuuntelisi ketään muuta kuin Kaita! Ja kerrankin mie toivoin yhden Kain kieron juonen onnistuvan.
Mie en tiennyt, mitä huominen toisi, jos selviäisin tästäkin heimoneuvostosta. Miulla oli toivoa, että Nora ja Viivi suuttuisivat Kaille tästä ja hylkäisivät viimein liittoumansa hänen kanssaan. Ehkä Juhani ja Taina havahtuisivat siihen, että Kai äänestäisi tänään yhden omasta liittoumastaan pois, sen täytyi soittaa jotain hälytyskelloja heidän päässään! Mie toivoin, että edes Juhani heräisi huomenna, sillä Taina ei äänestäisi Kaita koskaan.
Ja ratkaisu kummankin puolen, siis Viivin ja Noran sekä Tainan ja Juhanin, ongelmiin, oli koko ajan heidän silmiensä edessä: mie. Kumpi tahansa puoli – tai vieläkin nerokkaampaa – me kaikki yhdessä voisimme kääntyä (viimeistään) seuraavaksi Kaita vastaan ja kääntää koko pelin suunnan.
Henkistä kanttia
Mie aloin tottua pikku hiljaa siihen, että heitin aina jäähyväiset ennen heimoneuvostoon menemistä. Heimoneuvostopäivänä mie aina haaveilin oikeasta ruuasta, suihkusta ja kotiin soittamisesta ja sitten taas seuraavana aamuna heräsin saarella yllättyneenä siitä, etten pudonnutkaan. Haluaisin sanoa, ettei se vaivannut minua, mutta kyllä yksinäisyys ja epävarmuus alkoivat jo tuntua miullakin. Mie olin fyysisesti väsynyt, laihtunut ja ihan loppu.
Väitän, että kuitenkin miulla pysyi pää edelleen hyvin kasassa. Minkäänlaista saarihulluutta miulle ei tullut, vaan mie olin koko ajan järjissäni ja tiesin olevani joka heimoneuvostossa aina vaarassa pudota. Oli muuten raskasta kärventyä hitaasti roviolla pienellä liekillä.
Pelkästään jo se, että toistuvasti kuulee oman nimensä putoamisvaarassa, joutuu yrittämään aina täysillä kisoissa ja pettymään toistuvasti ja jännittämään sitten heimoneuvostossa, käy hermojen päälle. Mie pidin itseni ihan hyvin kasassa aina muiden läsnä ollessa, mutta kävin edelleen ainakin muutaman kerran päivässä itkemässä siellä puskassani.
Mie tiesin tulleeni Selviytyjiin pelaamaan, enkä voinut kiukutella siitä, että toisilla oli parempi liittouma ja paremmat kortit. Sen sijaan mie itkin sitä, että halusin olla edes yhden yön yksin ja hengähtää. Mie kaipasin kotia ja puolisoani, ja niiden ihmisten pariin, jotka ymmärtävät minua ja pitävät miusta tällaisena kuin olen. Kaipasin sitä että voin olla oma itseni ja lakata varomasta joka sanaani. Mie olisin oikeasti tässä kohtaa halunnut sinne Jannen karkotussaarelle olemaan ihan yksin, ja olisin antanut paljon siitä mahdollisuudesta. Hitto, mie olisin mennyt sinne mielelläni vaikka ilman ruokaa!
Hermoneuvosto
Heimoneuvosto oli hirvittävän levoton. Kasperilla oli ilmeisesti ollut pahoja aavistuksia ja hän oli hermostunut. Yhdessä Noran ja Viivin kanssa he hihittelivät tavallista enemmän jo ennen heimoneuvostoa, ja heimoneuvostossa he saivat sitten hysteerisen naurukohtauksen. En muista milloin olisin ollut niin nolo kuin tuolloin. Me olimme tekemässä kallista tv-ohjelmaa ja nämä muut ihmiset olivat täällä töissä. Ja tämä meidän lapsellinen apinalaumamme ei osannut käyttäytyä pätkän vertaa.
Mie en hihitellyt, sillä mie oikeasti pelkäsin putoavani pelistä. Minua ei naurattanut yhtään. Joko miun tai Kasperin vuosien haave Selviytyjien voitosta päättyisi pian. Ja kyllä ne muidenkin hymyt hyytyivät, kun päästiin ääntenlaskuun..
Juuson äänten lukuun oli selvästi suunniteltu ylimääräistä draamaa: hän luki ensin kolme ääntä miulle. Jos saisin vielä neljännen äänen, miun pelini päättyisi. Miun sydän hakkasi ja mie katselin taas minkä soihdun hakisin sammutettavaksi. Mie mietin mitä sanoisin lähtiessäni, ja yritin vakuuttaa itseni ettei kaikesta huolimatta kannattaisi haistatella tai kiroilla. Mietin miltä tuntuisi kuulla miun miehen ääni puhelimessa. Ihan kohta mie pääsisin suihkuun ja soittamaan kotiin.
Juuso luki seuraavat kolme ääntä, ja ne kaikki menivät Kasperille. Nora ja Viivi olivat selvästi järkyttyneitä. Kikatus oli loppunut kokonaan. Kenelle viimeinen, seitsemäs ääni menisi? Joku porukastamme tiesi jo, kun ei ollut nähnyt omaa lappuaan vielä. Mie en muuten ikinä äänestyksissä tunnistanut omaa käsialaani äänestyslipukkeissa, joten en tiennyt tälläkään kertaa, oliko miun antamani ääni jo luettu vai ei 🙂
Viimeistä eli seitsemättä ääntä Juuso venytti erityisen pitkään. Mie tunsin, miten hiki valui pitkin miun selkää. Lue jo se ääni!! Mie olin valmistautunut lähtemään, mutta yhtäkkiä Juuson viivytellessä miut valtasi varmuus siitä, että Kain juoni onnistuisi ja pelin ensimmäinen suuri blindside tapahtuisi. Viimeinen, ratkaiseva ääni: Kasperi.
Ennen äänestystä miulta oli kysytty haastattelussa, olinko huolissani, että se puolikas amuletti lähtisi Kasperin mukana ulos kisasta? Vastaus oli ja on edelleenkin, että ei kiinnosta(nut) yhtään. Miun mielestä oli vain hyvä asia, jos puolikas lähtisi saarelta Kasperin mukana. Ja ettei kumpikaan, Kasperi tai puolikas amuletti, palaisi saarelle enää. Mie tarvitsin näet yhden kokonaisen amuletin. Kasperi voisi heittää puolikkaalla vaikka filippiiniläistä vesilintua.
Jälkipuintia
Tsiisus että mie kestin näköjään ihan mitä vaan kun ei vieläkään pää revennyt! Kuka hitto oli keksinyt että rääkätään Anua taas lisää heimoneuvostossa? Vaikka mie olin tänäänkin valmistautunut lähtemään, silti äänten luku on aina kamalan jännä tilanne ja kysyy hermoja. Miten miulla olikin tällaset lehmänhermot?
Kasperi oli yllättynyt ja hämmästynyt, mutta selvästi myös tyytyväinen, sillä hän oli pudonnut Selviytyjät-fanille parhaalla mahdollisella tavalla; yllätyspudotuksella. Nora ja Viivi puolestaan olivat selvästi hyvin järkyttyneitä ja Nora jopa kirosi Kain rumasti ääneen. Tytöt olivat viimeinkin saaneet maistaa omaa lääkettään ja mie olin iloinen siitä. Mie hymyilin.
Mie huokasin helpottuneena, koska Kai oli tällä kertaa puhunut totta miulle. Ja Taina ja Juhani olivat myös pitäneet sanansa. Sara, Petra ja Inga olivat tuomaristossa yllättyneen, mutta tyytyväisen näköisiä, ja mie näin myös siellä puolella pieniä hymyjä. Mie olin hiukan pettynyt, kun en vieläkään saanut soittaa kotiin.
Heimoneuvoston jälkeinen iltanuotio oli osoittautunut pelin kiusallisimmaksi osaksi. Meidät työnnettiin aina suoraan neuvostosta nuotion äärelle kertomaan toisillemme miltä nyt tuntui, eikä tunnelma ollut koskaan mukava, tai ainakaan niille, kenen liittolainen oli juuri äänestetty ulos. Jokaisen äänestyksen jälkeen joku meistä oli aina surullinen ja pettynyt, mutta tähän mennessä olimme olleet nuotiolla enimmäkseen hiljaa.
Tällä kertaa nuotiolla oli eri meininki: saimme kuunnella kiukkuista Noraa, joka purki raivoaan ja pettymystään meihin, ja erityisesti Kaihin. Kai oli Noran mielestä nyt suurin piirtein Pimeyden ruhtinas, joka ansaitsi kärventyä helvetin roviolla, tai vähintäänkin siinä nuotiossamme. Nora oli nyt ensimmäisen kerran yllätetty heimoneuvostossa, ja hänen oma liittolaisensa oli äänestetty ulos. Noran mielestä Kasperin pudottaminen oli ollut epäreilu ja ilkeä temppu, ja hän kyseli miksei siitä ollut kerrottu heille Viivin kanssa etukäteen.
Mutta juuri siitähän tässä Selviytyjät-pelissä taisi olla kyse. Oli vain paljon helpompaa olla voittajien puolella, sillä häviäjien puolella ei naurattanut yhtään.
(Alla bonuksena vielä juttua eräästä sabotööristä 😉 )
Saariterveisin,
Jälkisanat: Sabotööri
Kasperi oli Buhawissa noussut vahvaksi voittajasuosikiksi, eikä vähiten siksi, että hänellä oli oma fanilaumansa. Taina ja Inga olivat kertoneet miulle paria päivää aiemmin kannattavansa nyt myös Kasperia voittajaksi ja aikovansa auttaa häntä etenemään finaaliin saakka. Tainan mielestä Kasperi oli ”ihana poika”. Nyt Inga ei enää voinut auttaa, mutta Taina oli edelleen tulppana tämän heimon putkessa; hän ei suostunut äänestämään Kaita eikä Viiviä – eikä Kasperia. Anna mun kaikki kestää! Eihän tällaista Selviytyjät – ”kisaa” ole ikinä ollut!
Mutta Kasperi ei ehkä ollutkaan ihan niin ”ihana”. Jo ensimmäisenä päivänä Carabaossa Kasperi oli hävittänyt tahallaan laavun rakennustarvikkeita, koska hän ei halunnut tehdä koko ajan hommia. Lisäksi hän kaatoi ensimmäisellä leiriviikolla ruokaöljyä pois. Muistan, että Carabaossa ihmeteltiin öljyn nopeaa hupenemista, mutta epäilimme käyttäneemme sitä vain vahingossa liikaa ruuanlaitossa. Ei tullut mieleenkään, että joku hävittäisi sitä tahallaan! Ruokaöljyn loppumisesta seurasi jopa lievää tunteiden kuumenemista. Mehän saimme ruoka-aineksia kolmen päivän välein lisää, ja öljyn huvettua heimossa alettiin esittää ponnekkaita toiveita saada lisää öljyä jo etukäteen. Jotkut taisivat suunnitella öistä ryöstöretkeä toiselle saarelle, kun ei saatu öljyä lisää nopeammin. Tämä ei kuitenkaan tietääkseni toteutunut 😉
Buhawissa Kasperi jatkoi hämärähommiaan heittämällä pois riisiä ja jauhoja, siis vähäisiä ruokatarpeitamme! Kasperi oli ajatellut, että joku ymmärtäisi jonkun sabotoivan leiriä tahallaan, ja että siitä syntyisi leiriin eripuraa ja kaaosta. Hän kertoi myöhemmin, että häntä otti suunnattomasti päähän, ettei kukaan meistä huomannut mitään, saati hoksannut, mitä siellä tapahtui.
Yksi Kasperin temppu Buhawissa kuitenkin huomattiin, nimittäin veitsen katoaminen. Saimme Buhawiin ison viidakkoveitsen ohella käyttöön myös pienemmän veitsen, joka kuitenkin katosi Buhawin ensimmäisten päivien aikana mystisesti. Veistä etsittiin hyvin laajalti. Kun sitä ei löytynyt, päädyimme siihen, että joku oli hävittänyt veitsen vahingossa.
Me jopa että syytimme Kaita veitsen tahattomasta hävittämisestä, sillä Kai luuhasi paljon viidakossa hakiessaan kookoksia ( ja juonitellessaan 😉 ). Kai myös hukkasi jatkuvasti tavaroitaan, ja välillä kaikki leirissä etsivät Kain paitaa ja välillä juomapulloa. Voin kuvitella, miten Kasperia harmitti, kun Kai lopulta itsekin luuli hävittäneensä veitsen vahingossa!
Taina oli pelin jälkeen melko järkyttynyt kuullessaan, että hänen ihana Kasperinsa olikin melkoinen liero 😉
