Kai siis kertoi meille Carabaon heimoneuvoston jälkeen äänestäneensä Jannea, koska luuli, että olimme sopineet niin. Mie ajattelin, ettei Kai taaskaan halunnut tehdä päätöksiä itse, vaan heti kun joutui ajattelemaan itse, hän nojasi muihin. Olin aika varma, ettei Kai ollut edes paikalla, kun päivällä olimme keskustelleet, kenet äänestäisimme Carabaosta ulos, jos tilaisuus tulisi. Ja mehän emme lopulta edes sopineet mitään.
Myöhemmin Kai kertoi toisenkin selityksen Jannen äänestykselle. Hän kertoi Viivin kääntyneen häneen päin ennen äänestystä ja muodostaneen suullaan nimen. Viivi sanoi sanoneensa ”Taina” ja Kai kertoi luulleensa että Viivi sanoi ”Janne”. Näiden kahden nimen ei kovin helposti pitäisi sotkeutua toisiinsa, mutta vaikka sotkeutuisivat, niin miksi kaksi eri selitystä samalle asialle?
Mie en saanut mitään selvää Kain pelitaktiikasta.
Leirielämää Kuwagossa
Kaiken kaikkiaan Kuwagossa oli mukava tunnelma. Viihdyimme yhdessä ja kaikilla oli mukavasti omaakin rauhaa. Kenelläkään ei tainnut olla suurempia terveysmurheitakaan. Naarmuja ja haavoja meillä oli kaikilla ja lähes joka päivä saimme niitä lisää, mutta mitään vakavampia sairastumisia ei ollut. Kukaan ei sairastunut vieläkään pelkäämäämme vatsatautiin, vaikka käsittelimme lähes pesemättömillä käsillä yhteistä ruokaa joka päivä. Ilmeisesti riski ruokamyrkytykseen ja vatsatautiin on aika paljon pienempi kun ei oikeastaan syö mitään! 😉
Yöt Kuwagon laavussa olivat miun mielestä täydellisiä verrattuina Carabaon laavuun; leppeä merituuli helli Kuwagossa lähes joka yö ja nukkuminen oli ihanaa! Kuwagon laavu ei ollut toki ihan yhtä ylellinen kuin Carabaon laavu, ja Kuwagossa meiltä puuttuivat viltit, hyttysverkot ja pressu, mutta ainakaan mie en kaivannut näitä luksusesineitä lainkaan. Mie nukuin Kuwagossa huomattavasti paremmin kuin olin nukkunut ensimmäisen viikon Carabaossa.
Mie voin kaikin puolin erinomaisesti ja kun siinä tropiikin avantouinnissa miulta oli lähtenyt loputkin flunssan oireet, ihmettelin jo, miksen ole koskaan aiemmin keksinyt retkeillä trooppisella paratiisisaarella. Se tuntui sopivan miulle erinomaisesti! 😉
Olimme olleet reissussa jo kaksi viikkoa, samoissa, likaisissa vaatteissa ja ilman kunnollista peseytymismahdollisuutta. Miun kaikki vaatteet haisivat, ja mie itse haisin, mutta suureksi osaksi vain hyttysmyrkylle ja aurinkorasvalle. Joku oli keksinyt, että hyttysmyrkkyä voi käyttää deodoranttina. Sitä sitten suihkittiin paitsi jalkoihin, myös kainaloihin aina yöksi. Kyllä se hien hajun voittaa, mutta ajan kanssa sekin haju alkaa ottaa päähän.
Eniten mie kaipasin puhtaita vaatteita. On luksusta ja etuoikeus saada pukeutua puhtaisiin vaatteisiin tai nukkua puhtaissa lakanoissa, niitä asioita en enää koskaan ota itsestään selvinä! Ja voin antaa vinkin tuleville Selviytyjät-sukupolville: jos olet allerginen hyttysmyrkylle tai yliherkkä millekään hajuille, Selviytyjät ei ehkä ole sinua varten 😉
Carabaossa meitä oli viihdyttänyt öisin gekko-lisko, jonka kutsuhuuto on hauska kaksinuottinen ”gekk-koo” tai ”ä-äää”. (Jos haluatte autenttista Selviytyjät-tunnelmaa, voitte kuunnella liskon kutsuhuudon seuraavan kuvan alta) Muistan miten Carabaossa joka yö kaikki hereillä olleet hihittelivät liskon huudolle, joka usein muuttui toistuessaan surumieliseksi. Tokay-liskot ovat vaarassa joutua uhanalaisiksi salametsästyksen vuoksi. Carabaossa me mietimme, että ehkä liskomme oli surullinen siksi, ettei hän löytänyt kumppania? Yksinäisyyden tunne vaivasi siis öisin saarella muitakin kuin Selviytyjiä…
Palokunta
Palkintokilpailu oli nimeltään Sammutustalkoot. Heimon tehtävänä oli kantaa bambuputkilla vettä ämpäreihin korkealle telineelle. Yksi heimon jäsenistä nostettiin valjailla ylös kaatamaan vedet ämpäreistä saaviin. Sen jälkeen hän ohjasi kohdalleen rännin, jota pitkin syöksyvällä vedellä oli tarkoitus sammuttaa nuotio. Kolmen nuotion sammutus toisi voiton.
Meillä oli jälleen yksi kilpailija enemmän heimossamme, joten jonkun piti jäädä taas pois. Kaikki kääntyivät jälleen katsomaan minua ja Saraa. Mie suostuin jäämään pois, koska en halunnut jäädä pois seuraavasta koskemattomuuskilpailusta, koska se kilpailu merkitsi miulle paljon enemmän.
Kieltämättä kilpailu verkon kiipeämisineen näytti fyysisesti tosi raskaalta eikä minua senkään vuoksi haitannut jäädä sivuun. Mie säästin mieluummin voimiani koskemattomuuskilpailuun.
Lisäksi Sara oli riittävän pitkä jotta hän pystyi kaatamaan ylhäällä vettä saaviin, joten valinta oli selvä. Sara oli tehtävässään loistava ja samoin koko Kuwago-heimo. Jostain syystä Carabao ei oikein missään vaiheessa päässyt tähän kisaan mukaan ja he olivat ihan pihalla koko ajan. He eivät tuntuneet saavan mitään aikaiseksi ja sieltä suunnalta kuului suuri määrä kiroilua ja kiukuttelua. Juuso totesi kesken kisankin, että ”Kuwagolta onnistuu kaikki, Carabaolla ei toimi mikään.” Kuwago voitti kisan ylivoimaisesti 3-0.
Kaikki olivat kaivanneet ruokavalioon jotakin proteiinia, ja kananmunissa sitä oli. Palkinto kelpasi meille enemmän kuin hyvin ainakin siltä osin. Munia oli 13 ja meitä kuusi. Päätimme että jokainen saa valmistaa oman kananmunansa haluamallaan tavalla illalla, ja aamulla se ylimääräinen muna käytettiin yhteiseen aamiaiseen. Suurin osa paistoi munan ylikuumalla pannulla palaneeksi korpuksi (silti se oli hyvää!), vaikka kokkelityyppinen sörsseli, jonka muutama valmisti, olisi ollut parempi ratkaisu. Teimme seuraavana aamuna aamupalaksi paistettua riisiä kananmunalla ja olimme onnesta (kananmunan)soikeita.
Palkinnossa oli muuten mukana sitruunoita ja jonkinlaista ruohosipulia ja niistä riitti riemua useammalle päivälle; oli ihanaa lisätä mitä tahansa makua ruokaan ja sitruuna sopi näköjään ihan kaikkeen. En ole tuon reissun jälkeen pitänyt sitruunoitakaan enää itsestään selvänä ja pidän kunnia-asiana pitää tuota aliarvostettua sitrushedelmää jääkaapissa aina valmiina käytettäväksi.
Riisiä wok-pannussa
Tässä iloksenne usein pyydetty resepti tähän Selviytyjät-herkkuun.
Valmistusaineet:
Loraus merivettä
Reilusti makeaa vettä
Keskikokoinen tai pienehkö simpukankuorellinen riisinjyviä per ruokailija
Tuoreen sitruunan mehua
Ruohosipulia
Valmistus:
Sytytä tuli kuivassa kookospähkinässä ja siirrä se nuotiopaikalle. Pelkkä hiillos ei riitä, joten kerää nuotioon riittävästi keppejä, että saat pannun pohjaa nuolevan liekin. Älä kuitenkaan polta koko keittiötä. Nuotion pitäisi olla nelosella tai vitosella 😉 Kaada suureen wok-pannuun sen verran makeaa vettä, että riisinjyvät tulevat peittymään kunnolla. Kaada sekaan lasipurkinpohjallinen merivettä (määrän opit vähitellen päivien kuluessa kokeilemalla). Mittaa ja kaada veteen riisinjyvät, jokaiselle ruokailijalle pienehkö tai keskikokoinen simpukankuorellinen jyviä riittää. Keitä riisi kypsäksi siten, että vesi haihtuu lähes kokonaan. Ihannekoostumus on hiukan puuromainen riisimössö mieluummin kuin erillisiä jyviä. Tarjoa riisi suurista simpukankuorista tai jokaisen omasta kuksasta, jos olette voittaneet sellaiset jostain palkintokilpailusta 😉 Leikkaa jokaiseen annokseen sekaan hiukan ruohosipulia ja purista sitruunasta mehua päälle. Muista säästää sitruunaa ja ruohosipulia seuraaviinkin aterioihin, ne ovat ainoat mausteenne!
Akvaarioruokaa
Palkinnon kolmas osa oli suuret purkilliset kuivattua kalaa ja kalmaria, hyviä proteiinin ja energian lähteitä. Ikävä kyllä mie en päässyt näiden herkkujen makuun ollenkaan, en kerta kaikkiaan kestänyt sitä kamalaa hajua ja makua. Ne haisivat samalta kuin akvaariokalojen ruoka haisee! Sara ei myöskään nauttinut tästä palkinnosta lainkaan ja kumpikin jätimme oman osuutemme muille. Ei se muidenkaan mielestä hyvää ollut, ja niitä kaloja yritettiin mm. paistaa öljyssä, jos siten se kamala maku peittyisi. Ei kuulemma peittynyt 😉
Mie olen aiemmin ylpeillyt sillä, että syön mitä vain nyrpistelemättä, mutta uskokaa pois, nämä kuivatut merenelävät olivat ihan kamalia. Jotkut saattavat ajatella, että nälkäänsä sitä syö mitä vaan ja olipas kiittämätöntä miulta, kun ei kalmari kelvannut. Mie en valittanut nälkääni saarella, koska mie en ollut nälkäinen. Miun parin kuukauden jaksottainen paastoamiseni ennen Selviytyjiä oli toiminut odotettua paremminkin, mie en kärsinyt vähäisellä ravinnolla lainkaan (toki miulla oli myös vararavintoa kropassa enemmän kuin muilla 😉 ). Kuwagossa esimerkiksi Petralla ja Viivillä oli tosi vaikeaa nälän takia.
Joten muut saivat sitten sitäkin enemmän niitä ”herkkuja” kun mie ja Sara jätimme kuivatut akvaariokalat väliin. Mie olisin ottanut ennemmin lihaa palkinnoksi ja tiedän että niin olisivat kaikki muutkin, kumpikin heimo mukaan lukien! Lihasta miekin olisin saattanut jo tapella 😉
Palloilua
Seuraavaan koskemattomuuskisaan saapui siis kananmunilla – ja vaihtelevasti kuivatuilla merenelävä-ällötyksillä- tankattu, hyväntuulinen Kuwago. Kisa pidettiin hillittömässä kuumuudessa, pienellä hiekkaisella niityllä rantatuulen ulottumattomissa. Kisa oli nimetty Mayoniksi paikallisen tulivuoren mukaan. Kisassa ei ollut kyse jenkkifutiksesta, vaan tehtävänä oli vain heittää soikea pallo korkean tiipiin harjalla olevaan koriin. Heimon jäsenet olivat ketjuilla kiinnitettyinä toisiinsa ja joutuivat pujottelemaan ja kiipeilemään bambuesteiden seassa.
Ennen kisaa kerroin omasta mielestäni hyvänkin vitsin siitä, miten osaan muka heittää amerikkalaista jalkapalloa. Ja mie oikeastikin seuraan amerikkalaista jalkapalloa ja meillä on jenkkifutispalloja myös kotona. Tosiasiassa mie en kuitenkaan ole hyvä heittämään ja miun hehkutus ennen kisaa oli tarkoitettu vitsiksi! Kukaan ei tajunnut vitsiä, ja kaikki Juuso mukaan lukien, luulivat että olin tosissani. No onneksi mie onnistuin kisassa enkä nolannut itseäni tuon suunsoiton jälkeen!
Meidän heimomme, erityisesti Juhani, oli odottanut ”pelinomaista peliä” jo pelin alusta saakka. Juhani on joukkueurheilun ja erityisesti pallolajien suuri ystävä, ja kieltämättä meitä muitakin alkoi kyllästyttää jatkuvat esteradat ja suorituspaikat. Miekin olin alkanut jo kaivata vanhaa kunnon pesäpallomatsia tai vaikka korista. Hassua, että olin pitkään haaveillut pääseväni kokeilemaan Selviyjien jänniä kilpailuja, ja nyt parin viikon saarella olon jälkeen kaipasinkin jotain tavallista joukkuepeliä ilman ihmeellisiä juoksulenkkejä, vimpaimia, härpäkkeitä, muurin ylityksiä tms.! Toki mie kaipasin edelleen palapeliä, jossa saisin yksin näyttää taitojani, mutta sellaista ei ollut miulle vieläkään tarjolla.
Kuwago oli jokseenkin varma että Carabaolla oli kisassa etu, heillä oli keihäänheittäjä Taina ja pari muutakin heittokykyistä joukossa. Me tiesimme, että mekin osasimme heittää ja että mie tiesin, että miekin voisin pärjätä tässä lajissa, vaikka en mikään jenkkifutis-pelinrakentaja olekaan. Mie olen aina pitänyt pallopeleistä ja miehän olin ennen Selviytyjiä nimenomaan panostanut heittolajeihin kuten korikseen, miun edelleen kipeä sormikin muistutti siitä.
Me pääsimme heti kilpailun alussa hyvin kisaan mukaan, liikuimme tehokkaasti jompikumpi ketjun pää edellä pallon perässä ja kaikki kokeilivat heittämistä. Mie yritin myös rohkeasti, minua nimittäin oli alkanut harmittaa, että meitä vanhempia, huonokuntoisempia kilpailijoita pidettiin tarpeettomina. Nyt miekin olin itsekäs pallon kanssa ja yritin siinä missä muutkin, enkä antanut palloa koko ajan vain muille.
Ja jopas nyt; mie tein kisan ensimmäisen korin ja samalla Kuwagolle ensimmäisen pisteen! Sinne se sininen pallo kiipesi tiipiin laelle – ja hävisi meidän huutojemme säestyksellä koriin. Riemu oli jälleen rajaton, ja mie olin onnesta soikeana. Mie olin tehnyt ensimmäisen, tärkeän pisteen siinä kisassa ja Kuwago johti 1-0 miun ansiosta!
Toisen erän korin teki Viivi ja viimeisen pisteen sitten Sara kolmannessa erässä. Kuwagon naiset siis hoitivat homman kotiin! Paitsi että voitimme koskemattomuuden, me naiset näytimme kaikille, että me olemme joukkueen täysivaltaisia ja tarpeellisia jäseniä.
Pelin jälkeen haastattelussa mie olin ihan palasina onnesta. Miulta kysyttiin, että tuntuuko miusta että näytin heimolleni olevani tarpeellinen ja mie purskahdin itkuun. Mie en ajatellut heimolaisiani siinä hetkessä yhtään, vaan mie ajattelin sitä, miten ylpeä miun perhe on miusta, kun näkevät tämän kisan tv:stä. Sen takia mie kyynelehdin. Mie olin ylpeä itsestäni.
Riehakas voittomme koskemattomuuskisassa siivitti sen illan tunnelmia leirissä. Se oli Kuwagolle kuudes voitto kahdeksasta heimokisasta. Meiltä todellakin onnistui lähes kaikki! Söimme sinä iltana hyvin, muistaakseni lettu-illallisen, ja istuimme yhdessä rannalla auringonlaskua ihaillen. Petra lauloi meille kappaleitaan. Miekin olin pitkästä aikaa onnellinen ja täydellisen rentoutunut. Aurinko laski toiselle puolelle saarta, mutta auringonlaskun vaaleanpunaiset herkät sävyt värjäsivät taivaan myös Kuwagon rannalla saaren itäpuolella. Taivas oli totisesti hetken maan päällä.
Toisaalta me kaikki tiesimme mikä oli vääjäämättä edessä; heimojen yhdistyminen. Peli muuttuisi kokonaan. Nyt kun carabaolaisia olisi enää neljä, meidän Kuwago 6-liittoumamme voisi hallita peliä mielin määrin. Edellisessä heimoneuvostossa oli kuitenkin tullut selvästi ilmi, että nuorisoliittouma oli edelleen voimissaan, eli meidän muiden pitäisi yhdistymisen jälkeen tehdä muita suunnitelmia. Mie olin kuitenkin varma, ettei niitä suunnitelmia kuitenkaan tarvinnut tehdä vielä.
Auringon laskiessa Kuwagossa tunnelma oli kepeä ja haikea, mutta jännittynyt. Mitä seuraavaksi tapahtuisi, ja kuka putoaisi heimojen yhdistyessä?
Saariterveisin,
