Uppoaminen jäätävään veteen tuntui siltä, kuin tuhannet pienet neulat olisivat pistelleet miun jalkojani. Henki salpautui kokonaan, vaikka seisoinkin vedessä vain vyötäröäni myöten. Mie ajattelin, että tämä kisa olisi lyhyt, mie en mitenkään kestäisi kovin kauaa. Vedessä kellui suuria jääpaloja. Jääpaloja tropiikissa! Tunto hävisi miun varpaista aika nopeasti ja vähitellen myös sääristä ja reisistä. Kun miun päälle lapattiin jatkuvasti lisää jäätä, mie aloin palella tosissani. Seuraavan puolen tunnin aikana mie päädyin jälleen pohtimaan, että mitä järkeä tässä kaikessa oli? Vasta muutamaa päivää aiemmin mie olin ollut helteisen kilpailun jälkeen ylikuumentunut ja puolitajuton. Tämän kilpailun jälkeen mie olisin hypotermiassa eli alilämpöinen ja varmaan jälleen taju kankaalla. Selviytyjät oli osoittautumassa miulle rankaksi kilpailuksi odottamattomilla tavoilla.
Jäätävä polte
Palkintokilpailu oli siis kirjaimellisesti jäätävä, enkä mie muistele sitä lainkaan mielelläni. Siellä filippiiniläisellä hiekkarannalla, jäävedessä ja jäihin peiteltynä seisominen oli yksi miun elämäni pahimmista kokemuksista.
Kumpikin heimo valitsi toisesta heimosta jonkun seisomaan jäävedellä puoliksi täytettyyn laatikkoon. Yksi heimon jäsenistä teki tornipalapeliä. Muut heimon jäsenet hajottivat jäälohkareita ja kävivät sitten kaatamassa aikaansaamaansa jäämurskaa vastapuolen laatikkoon ja siellä seisovan kilpailijan päälle. Kilpailun voittaisi joko tekemällä palapelin ensin valmiiksi tai jos toisen heimon boksissa paleleva vastapuolen kilpailija luovuttaisi kisan.
Carabao valitsi laatikkoon minut. Pidin valintaa hiukan yllätyksellisenä. Ilmeisesti kukaan Carabaossa ei tiennyt, että mie kestän kylmää hyvin ja miulla on talvisinkin aina lämpimät kädet: talvipakkasilla mie lämmitän aina muiden palelevia käsiä 😉
Myöhemmin carabaolaiset ovat ystävällisesti kertoneet heidän ”järkeilynsä” valintansa taustalla. Siellä jotkut neropatit ajattelivat, että koska minulla oli kuwagolaisista eniten vartalossani selluliittia/rasvaa, olisin paras vaihtoehto jäihin, koska rasva kuulemma jähmettyy ja kylmenee kylmässä (!).
Mie en vieläkään tiedä pitäisikö miun itkeä vai nauraa tälle perustelulle. Ehkä on parempi, jos mie en sano enää asiaan muuta, kuin että ilmeisesti joidenkin päät olivat alkaneet jo siellä helteissä pehmentyä..
Oli miten oli, carabaolaisten – ja kaikkien muidenkin – olisi pitänyt jo tietää, että mie olin sisuuntunut. Mie olin todennäköisesti juuri huonoin valinta sinne boksiin. Carabaon olisi pitänyt valita meistä kuwagolaisista jäihin joku pieni ja hoikka, jolla eristekerrosta oli hyvin vähän, esimerkiksi Viivi tai Petra. Tosin en usko, että heistä kumpikaan olisi luovuttanut kilpailua sen enempää kuin miekään luovutin.
Mie tunsin itseni silmätikuksi. Minut oli valittu sinne laatikkoon ajatuksella, että mie olisin heimoni heikoin lenkki ja todennäköisin luovuttaja. En tiennyt miksi Carabaossa ajateltiin niin, ja minua harmitti. Mie en ollut luovuttanut yhdessäkään kisassa tähän mennessä ja päinvastoin ollut sisukas ja vetänyt aina täysillä. Minut oli valittu viimeisenä heimojen sekoituksessakin ja mie olin senkin kestänyt ja olin vieläkin pelissä mukana.
Miun mietiskellessäni tulevaa kylmää kyytiä, meidän heimomme valitsi puolestaan Carabaosta jonkun heidän jääboksiinsa. Heimomme valitsi laatikkoon Noran, mutta tiettävästi perusteena ei sentään käytetty mitään rasvakerrosperustetta. Miun mielestäni parempi valinta olisi ollut Inga tai Kasperi, eli joku hoikka kilpailija, jolla sitä (jähmettyvää? ;)) rasvaa oli eristeenä vähiten, mutta mie en puuttunut muiden valintaan.
Palapelin kiekot olivat painavia ja torni kohoaisi melko korkeaksi, joten oli järkevää valita Kai tekemään palapeliä, vaikka hän ei ehkä ollut palapeleissä ihan vahvimmassa elementissään. Boksissa oleva kilpailija, eli tässä tapauksessa mie, sain auttaa palapelin tekemisessä.
Kiekkopalapeli oli haastava, hidastekoinen ja Kai joutui purkamaan tornia melkein yhtä paljon kuin rakentamaankin sitä. Palapelin kuva oli miun mielestä tosi outo, en oikein saanut selvää mitä se edes esitti. Ajattelin tässä vaiheessa että pelkkä palapeli on niin vaikea, ettei myö pystytä voittamaan tätä kisaa ellei Nora luovuttaisi.
Mie mietin että mitä ihmettä mie täällä kidutan itseäni tämän porukan vuoksi? Nämähän aikoivat äänestää minut heti alussa ulos.
Mutta mie olin päättänyt, etten perkele luovuttaisi tätä kisaa. Minut todella pitäisi poistaa tajuttomana kisasta, mutta itse en luovuttaisi koskaan. Rukoilin hiljaa mielessäni, ettei tilanne etenisi ihan sinne ja taisin ystävällisesti ehdottaa muutaman kerran Kaillekin että hän voisi kiiruhtaa hiukan… Mie palelin, tärisin holtittomasti, miun hampaat kalisivat, ja miun jaloista oli kadonnut aikaa sitten tunto.
Mie pystyin seuraamaan sekä Kasperin että Kain palapelejä yhtä aikaa ja se oli yhtä kidutusta! Välillä luulin että nyt Kasperi sai juonesta kiinni ja välillä taas luulin että Kai keksi miten se ratkaistaan. Vuorovesi nousi koko ajan ja ne palapelin kiekotkin alkoivat huuhtoutua mereen. Mie en tiedä autoinko Kaita kovin paljoa palapelin tekemisessä, vaan keskityin lähinnä vaan varoittamaan Kaita jos paloja oli lähdössä aaltojen mukana karkuun. Yritin kyllä neuvoa häntä, mutta kuten sanottu, palapelin kuva oli niin kummallinen, ettei meistä kumpikaan ollut varma milloin olimme oikeassa ja milloin väärässä.
Mie ehdin myös miettiä siellä jäissä, että Selviytyjät ei oikein tuntunut nyt enää hauskalta kokemukselta. Jos mie olisin siinä jaksanut, olisin nauranut varmasti ääneen. Ylikuumentuneesta alilämpöiseksi, ihan sama kumpi, mutta miun terveys oli jatkuvasti vaarassa. Oliko Selviytyjät kuitenkaan ihan tämän arvoinen peli? Mie en ole koskaan nähnyt emo-ohjelma Survivorissakaan vastaavaa kisaa.
Kai kuitenkin selvitti palapelin ennen Kasperia. Mie muistan juhlineeni siellä laatikossa, mutta hämmennyin sitten. Mie en muistanut enää miten sieltä laatikosta pääsi pois! Muistaakseni Juuso neuvoi vetämään siitä narusta, joka kaatoi laatikon takaseinän, mutta seinä ei kaatunutkaan ihan kokonaan. Mie en tuntenut miun jalkoja enää lainkaan ja hätäännyin, kun miun lenkkarini tarttui johonkin laatikon rakenteeseen kiinni. Yritin kiskoa jalkojani pois vedestä, mutta ne eivät liikahtaneetkaan. Muistan, että Juusokin yritti auttaa. Itku alkoi jo kuristaa miulla kurkussa. Jotenkin ne lenkkarit lopulta irtosivat ja mie pääsin hyppäämään ihanan lämpimään veteen heimon muiden jäsenten huomaan.
Saimme palkinnoksi lautasellisen hedelmiä. Kaikki kuwagolaiset olisivat kaivanneet jotakin proteiinia hedelmien sijaan, joten palkinto ei aiheuttanut varsinaisia riemunkiljahduksia. Kaikki osasivat arvata, että hedelmistä saatava riemu olisi lyhytaikaista. Ja toki banaanejahan meillä oli leirissäkin omasta takaa. Kas kun eivät antaneet palkinnoksi kookospähkinöitä… 😉
Hedelmät olivat kuitenkin hyviä ja miekin nautin niistä, erityisesti mangot olivat Filippiineillä taivaallisia! Mie kuuntelin muiden peliselostuksia vaisuna, miulla oli huono olo, ja tuntui että kuwagolaisia ei kiinnostanut miun suoritus lainkaan. Jotkut kiiruhtivat oikein erikseen kertomaan miten he olisivat pystyneet helposti siihen, mitä mie olin joutunut tekemään. Mie uskon, että kaikki meidän heimossamme olisivat kyenneet siihen, jos olisi ollut pakko. Tällä kertaa mie kuitenkin olin ainut, joka sinne joutui. Olisin mielelläni antanut jonkun muun tehdä sen minun puolestani.
Hyviä fiiliksiä
Mie uskon että edellisen kisan tappion ja Kimmon äänestyksen jälkeen jääboksikisa toi Kuwagolle valtavasti itseluottamusta ja uskoa, että me pystyimme voittamaan. Mie haluan ajatella että miun tahdonvoimannäytteeni siellä boksissa antoi Kuwagolle lisää määrätietoisuutta. Mie kestin sen, joten me kaikki kestäisimme mitä tahansa. Tai ainakin mie ammensin siitä voitosta ja omasta suorituksestani voimaa. Mie olin ylpeä itsestäni.
Mutta mie ymmärsin myös että miun tilanteeni heimossa ja pelissä ei ollut hyvä. Oli kuin en olisi muka onnistunut tekemään mitään oikein ja tietyt ihmiset eivät vain pitäneet miusta eikä mikään muuttaisi heidän mieltään. Mie olin taas ajautumassa heimossani ulkopuoliseksi, mutta tällä kertaa se olisi ex-carabaolaisten toimesta. Päätin, että miun oli parasta pitää jatkossa tiukasti kiinni liittoumasta Saran ja Juhanin kanssa.
Kuwagossa oli ollut Kimmon putoamisesta saakka yllättävän leppoisat tunnelmat. Olisi voinut kuvitella, että heimoneuvostovierailun jälkeen tunnelma olisi ollut kireämpi, mutta yhteishenki Kuwagossa tuntui vain tiivistyvän. Kuwagon tunnelma oli suorastaan seesteinen ja onnellinen. Heimo tuli keskenään hyvin toimeen, jokainen sai olla oma itsensä ja rentoutua, ja tulevaisuus näytti valoisalta. Jokaisella oli varmasti omat suunnitelmansa jatkon suhteen, mutta mitään tarvetta paniikille ei ollut. Ainakin miun mielestä kannatti olla vielä hissukseen. Vasta heimojen yhdistymisen jälkeen olisi tarvetta pelata. Liian aikainen pelaaminen aiheuttaisi liikaa stressiä ja kireyttä heimossa eikä johtaisi muuhun kuin liittoumien paljastumiseen.
Joku ehdotti, että Kuwagon jäljellä olevat kuusi jäsentä liittoutuvat ja jatkaisivat pelissä sitten heimojen yhdistymisen jälkeen top kuutoseen saakka. Kuwago 6-liittouma syntyi.
Mie olin mielessäni jo loikannut Saran ja Juhanin kanssa liittoumaan, mutta tämä kuuden liittouma oli hyvä juttu miulle. Me muut emme toki odottaisi ehkä ihan sinne loppuun saakka, että äänestäisimme Kain ja Viivin pois, mutta tässä kohtaa ei ollut mihinkään kiire. Sääliksi kävi hyvää pelin alkupäivinä sovittua tavisten liittoumaa, mutta monet heistä olivat olleet äänestämässä minua ensimmäisenä pelistä pois, joten miulla ei ollut mitään syytä olla lojaali heille.
Arkkukisa
Hedelmät toivat heimollemme hyvää energiaa ja piristystä ja seuraavaan koskemattomuuskisaan saavuimme hyväntuulisina ja määrätietoisina. Kisa pidettiin pienellä aukealla ja päivän kuumuus muistutti vastenmielisellä tavalla meitä Domino-kisasta, jossa ihmisiä oli pyörtyillyt.
Nyt edessämme aukeni jonkinlainen esterata ja vieressä oli jättimäinen puuhäkki, jossa oli köyttä kieputettuna tukkien ympäri loputtomiin. Mitä ihmettä tämä nyt taas oli?
Kisan tavoitteena oli raahata painava arkku esteradan toiseen päähän. Lisäksi aina esteiden välillä arkkuun piti lisätä lisäpainoja. Arkussa oli kiinni köysi, joka rajoitti liikkumista. Yhden heimon jäsenen tehtävä olikin kieppua jättimäisessä puuhäkissä tukkien ympäri kiedotussa köydessä kuin telinevoimistelija ikään ja vapauttaa mennessään lisää köyttä, jotta arkkua saisi raahattua esteradalla eteenpäin. Valitsimme Tarzanimme Kain puuhäkkiin ja me muut raahaisimme arkkua.
Kisa oli raskas, hikinen ja pitkä. Kain homma oli rankkaa, mutta ei hiton painavan arkun raahaamisessakaan päästy helpolla; selät paukahtelivat ja tyrät rytkyivät kun ähelsimme esteradalla.
Pääsimme ensimmäisen radan osuuden läpi paljon ennen Carabaoa. Riemuissamme nykäisimme köyttä lisää että nyt jatketaan…mutta se ei liikahtanutkaan. Vapaata köyttä ei ollut. Mitä ihmettä?
Kai oli ehtinyt jo huutaa olevansa valmis ja että koko köysi olisi jo vapaana. Me huusimme hädissämme hänelle takaisin että eikä ollut. Puolessa välissä köysirataa Kaille oli tapahtunut virhe. Hän oli vapauttanut köyden neljästä häkissä olevasta lenkistä, mutta se oli yhä kiinni yhdessä. Ja tämä oli viidestä lenkistä keskimmäinen.
Koska Kai oli itsekin kiinni renkaalla köydessä, hänen täytyi nyt kiipeillä ja kieppua rataa taaksepäin ylös alas köyden mukaisesti, jotta pääsisi korjaamaan virheensä. Kai ryhtyi hommiin (epäilemättä kiroillen) emmekä me muut voineet tehdä muuta kuin seisoa aloillamme paahtavassa kuumuudessa ja odottaa. Aurinko porotti päälakeen, hiki valui, suussa maistui hiekka ja vitutti. Saran kanssa kiroilimme niin hirvittävästi, että tv-sensuuri iski varmasti tässä kohtaa pahasti!
Mie olin varma, että häviäisimme tämän vuoksi. Carabao tuli ontuen rinnalle ja meni kisassa johtoon. Minuutit matelivat ja Kai vain kieppui ja kieppui ja me seisoimme paikallamme tumput suorina pölyisellä kentällä.
Viimein Kai sai köyden vapautettua kokonaan. Me tartuimme taas arkkuun ja apinoiden raivolla rymistelimme esterataa kohti maaliviivaa. Saimme kuin saimmekin Carabaon kiinni viimeisellä esteellä ja rynnistimme ohi. Nostimme jo voitonriemuisina penteleen arkkumme siihen pöydälle, johon se kuului, kun joku huusi että olimme unohtaneet lisätä arkkuun viimeiset painot!
En muista että olisin nähnyt yhdenkään porukan liikkuvan niin nopeasti kuin me liikuimme. Muutamassa sekunnissa tempaisimme arkun alas pöydältä, heitimme painot sisään ja rysäytimme arkun takaisin pöydälle. Voitimme Carabaon – ja koskemattomuuden – vajaalla kahdella sekunnilla.
Kisan jälkeen kaikilla taisi olla huono olo. Hoipuimme varjoon ja yritimme juoda vettä. Joillekin tämä kisa oli ollut vieläkin pahempi kuin Domino oli ollut. Mie voin taas huonosti mutta en ollut yhtä katki kuin Dominon jälkeen. Mutta palkintojen jaossa miun jalat olivat silti kuin keitetyt makaronit, ja miun takana ollut Kai piti minua selästä pystyssä. Älkööt kukaan koskaan sanoko, etten mie antanut muka kaikkeani joka kisassa 😉 Koskemattomuuspatsas oli ihana palkinto, mutta sen jälkeen Juuso pudotti pommin: Kuwago pääsisi seuraamaan Carabaon heimoneuvostoa. Mikä käänne!!
Kun pääsimme takaisin leiriin, emme enää olleet yhtään innoissamme tästä käänteestä pelissä. Heimoneuvostoon meneminen tiesi nimittäin myös meille myöhäistä iltaa, nukkumaanmenoajan ylitystä ja riekkumista hereillä ilman ruokaa. Heimoneuvostohan oli koskemattomuuskilpailun hävinneelle heimolle rangaistus, kun joku piti äänestää ulos. Meistä tuntui, että tällä kertaa myös voittanutta heimoa rankaistiin.
Spekuloimme kuitenkin optimistisina, että ehkä saisimme seurata carabaolaisten kärsimystä Juuson käsissä ja mussuttaa samalla jotain hyvää, ehkä ranskalaisia ja hampurilaisia tai pitsaa! Innostuimme tästä ja haaveilimme iltapäivällä laiskoina vedessä kelluessamme siitä, mitä kaikkea ruokaa siellä meille olisi.
Jossain kohtaa naureskelimme sille, että entä jos joutuisimmekin äänestämään meistä jonkun pois. Kääk! Yleensä Selviytyjissä koskemattomuuspatsaan voittaminen kuitenkin tarkoitti kuitenkin, että voittanut heimo oli turvassa. No entäs jos pitäisi äänestää Carabaosta yksi pois, sekin oli joskus Survivorissa nähty. Hihittelimme sille, miten mieletön käänne se olisi ja todella puhuimme myös siitä, kenet meidän kannattaisi äänestää ulos, jos tilaisuus tulisi. Muistan, että ainakin Markus, Taina ja Janne mainittiin.
Vierailevat tähdet Carabaon heimoneuvostossa
Heimoneuvoston seuraaminen oli jännittävä kokemus, eikä mitenkään mukavalla tavalla. Tuntui, että vaikka menimme sinne heimoneuvostoon muka vain toisten neuvostoa seuraamaan, piti tässä pelissä olla aina hiukan varuillaan. En edes yrittänyt arvata mitä tapahtuisi, mutta olin ihan varma, että joku yllätys tähän vierailuumme liittyisi. Pelkäsin, että joutuisimme äänestämään jonkun omistamme pois tai jotain yhtä kamalaa, joten en osannut nauttia vierailusta yhtään.
Sen lisäksi epäonneni kisojen ulkopuolella jatkui; löin heimoneuvostoon pimeässä kävellessämme oikean sääreni johonkin oksaan jumalattoman lujaa. Sain sääreen pienen haavan ja pienen kuhmun. Kuhmu tykytti kipeästi ja kasvoi suureksi möykyksi heimoneuvoston aikana, ja osa miun nyrpeistä ilmeistäni heimoneuvostossa johtui ihan vain siitä 😉 Tästä kolhusta ja illastamme Carabaon heimoneuvostossa miulla on muuten ikuinen matkamuisto: komea arpi sääressä!
Heimoneuvoston paras uutinen kuultiin heti alkuun, kun Juuso totesi että me kuwagolaiset olimme siellä vain kuunteluoppilaina emmekä saisi osallistua keskusteluun. Se oli helpotus. Tuntui että pystyin hengähtämään hiukan, tosin miun säären kuhmun kipu vei miun huomiosta suuren osan.
Juuso kysyi heimoneuvostossa Kasperilta, kuka on koko pelin pahin pelaaja. Ajattelin, että fiksusti Kasperi nimeää jonkun neutraalin kohteen, eli julkkiksen, vaikka Tainan, jonka Janne oli juuri nimennyt. Yllättäen Kasperi nimesikin minut. Miulle valkeni yhtäkkiä että olin sittenkin ollut oikeassa, mie en ollut turvassa missään, eikä Kasperilla ollut aikomustakaan olla minun kanssani liittoumassa jatkossa. Mie raivostuin ja näköjään ilmeeni oli tv:ssä sen mukainen 😉
Juuso kyseli heimoneuvostossa carabaolaisilta ikävöivätkö he meitä, entisiä heimolaisiaan. Nora kertoi ikävöivänsä Kaita. Näin Kain painavan kädet sydämelleen ja katsovan Noraa lempeästi ikään kuin merkkinä siitä, että hän oli Noran vastauksesta otettu. Nora sanoi ikävöivänsä myös Viiviä ja he katselivat Viivin kanssa toisiaan hymyillen. Nämä eleet tuskin menivät keneltäkään huomaamatta, ja oli ilmiselvää, että heidän liittoumansa oli edelleen hyvin läheinen.
Mie melkein hymyilin, kun näin nuorison vihdoinkin paljastavan liittoumansa – ja vielä kummankin heimon edessä. Mie en tiennyt, millaisia suunnitelmia muut carabaolaiset olivat tehneet enkä tiennyt, ymmärsivätkö he, että heillä ei ollut mitään mahdollisuutta rikkoa niiden neljän liittoumaa. Olin varma, että ainakin kaikille meille kuwagolaisille tuli hetkessä selväksi, että Viivi ja Kai aikoivat edelleen jatkossakin olla liittoumassa Noran ja Kasperin kanssa ja Kuwago 6-liittouma oli siis pelkkää valhetta.
Miun mielestä oli vain hyvä, että nämä neljä vannoivat uskollisuutta toisilleen kaikkien edessä. Kaikki muut varmasti ymmärsivät viimeistään nyt, mikä meille muille olisi parasta tästä eteenpäin. Meitä muita olisi yhdistymisen jälkeen kuusi ja nuorisoliittoumassa vain neljä. Me voisimme napsia heidät yksitellen pois.
Miusta tuntui kuitenkin itsestäni pahalta, ettei kukaan kaivannut minua. Kasperi sanoi kaipaavansa kaikkia ex-carabaolaisia tasapuolisesti, mutta samaan hengenvetoon hän nimesi minut kaikkien edessä koko pelin kovimmaksi pelaajaksi. Oli selvää, ettei kenelläkään taviksella ollut aikomustakaan liittoutua miun kanssa jatkossa eikä kukaan heistä erityisemmin edes yrittänyt peitellä sitä. Miulla oli kana kynittävänä näköjään usean ihmisen kanssa, mutta vielä ei ollut höyhensadon aika.
Yllätyskäänne
Kun tuli aika äänestää, ja Juuso sanoikin että Kuwago äänestää jonkun carabaolaisen pois, miun sydän putosi mahan pohjalle. Ei siksi, että se olisi ollut minulle jotenkin vaikeaa, päinvastoin, miulla oli ulos äänestettäviä kilpakumppaneita vaikka muille jakaa. Minua vain otti päähän, että me olimme tyhmin heimo ikinä, koska emme olleet varautuneet tähän. Miun Selviytyjät-fanina olisi pitänyt tietää että tällainen käänne voisi tulla!
Meidät laitettiin äänestämään saman tien eikä meillä ollut enää mahdollisuutta keskustella, joten kaikki äänestivät sitten ihan oman järkeilynsä mukaan. Ja ilmankos äänet jakautuivatkin kolmeen osaan vailla mitään järkeä.
Äänestyksen jälkeen leirissämme vallitsi hetken aikaa suoranainen hilpeys ja täydellinen sekasortomme huvitti meitä itseämme. Nauroimme sitä, ettemme olleet sopineet mitään äänestystaktiikkaa etukäteen, vaikka olimme kuitenkin sivumennen puhuneet siitä päivällä. Äänet olivat sitten hajonneet kolmelle ja me näytimme typeriltä.
Kävimme heimoneuvoston jälkeen läpi sen, ketä kukakin oli äänestänyt. Mie, Viivi ja Juhani olimme olleet fyysisesti vahvimpien pelaajien eli Markuksen ja Tainan kannalla. Viivi tosin vaikutti ärtyneeltä, että hän oli jäänyt kokonaan yksin äänestäessään Tainaa. Mie olin ihmeissäni, koska hyvä tilaisuus äänestää toisen heimon kantava fyysinen kilpailija, eli Markus, oli tuhlattu. Olin kuitenkin iloinen, että Juhani oli äänestänyt Markusta, koska se osoitti, että hän ei ollut palaamassa julkkisten liittoumaan. Kai kertoi äänestäneensä Jannea, koska hän oli luullut että niin oli sovittu.
Petraa ja Saraa oli närästänyt Jannen itsevarma asenne heimoneuvostossa, kun Janne oli ilmoittanut tuntevansa olonsa turvalliseksi. Petra ja Sara selvästi arvostivat tietynlaista nöyryyttä tässä pelissä. Liian itsevarma pelaaja sai näköjään heidän karvansa pystyyn pelissä, jossa mikään ei koskaan tuntunut olevan varmaa. Pidin tuosta ajatuksesta ja päätin olla itsekin nöyrempi jatkossa.
Sara kertoi, että hän oli perustellut äänestystään kameralle sanomalla: ”turvallinen olo oli väärä vastaus”. Tästä saimme runsaasti naurun aihetta, ja nimitimme Saran Sniper-Siepiksi, joka tulee ja iskee armotta!
Markuksen äänestäminen oli miulta aika huono ratkaisu. Markus oli varmasti fyysisesti vahva, mutta miun olisi pitänyt osata varautua tähän pelin käänteeseen etukäteen ja yrittää äänestää Carabaon kovin peluri pois kun saimme kerrankin siihen tilaisuuden. Varsinkin kun hän oli juuri nimennyt heimoneuvostossa miut kovimmaksi peluriksi koko pelissä…
Saariterveisin,
